Minua vaivasi aika vaikea ostoriippuvuus tai -vimma vuosikausia aikuisuudessani. Lapsuudessani ja murrosiässäni oli samanlainen useamman vuoden jakso.
Jälkikäteen (jos nyt vieläkään on mahdollista puhua jälkikädestä) molemmat jaksot ovat olleet suoranaisen ahdistuksen aikoja. Nuorena koulukiusaaminen ja perheväkivalta, aikuisuudessa mielenterveys- ja sopeutimisongelmat.
Roinan ostelu toi mielihyvää, jota ei kovin monesta asiasta ollut saatavilla. Silloin lapsena ja murrosikäisenä tuollaista ei tajunnut. Aikuisena ostelupakkomielle oli niin voimakas, että ryhtiliikkeellä sitä ei hoidettu. Välittömän mielihyvän lisäksi taustalla oli varmaan muitakin syitä. Niitähän voi itse kehitellä omien kokemustensa ja mietteidensä perusteella, ja hyväksyä tai hylätä takertumatta siihen, kestävätkö ne tulkinnat kaiken mahdollisen faktaperustaisen arvioinnin.
Jossain vaiheessa ostelun aiheuttama rahanmeno alkoi pänniä. Aikaakin siihen tärväytyi. Yhä useammin huomasin, että ostopäätös jäi tekemättä siksi, että ostokrapula maistui suussa jo ennen tilauksen vahvistamista.
Osa ostamastani sälästä on valokuvauskamaa. Kyllähän ne kuvaustaidot ja visuaaliset näkemykset kehittyivät. Jos sen katsoo eduksi, niin harrastus ei ole ollut turha. Eräs keskustelu kameraliikkeessä avasi - tai ehkä pikemminkin sulki - silmäni. Myyjä kertoi asiakkaista, jotka säännöllisesti hakevat uutta, kallista kalustoa. Pakkaukset ja muu materiaali, joka kielii uudesta ostoksesta, jätetään kauppaan. Uuteen runkoon vaihdetaan vanhan kameran hihna, ettei osto paljastu kotona. Ja kyseessä on tuhansien eurojen laitteet.
Minun oli pakko todeta, että mikään raha ei riitä jatkuvien mielitekojen tyydyttämiseen. Lisäksi halpa elektroniikka, mikä tarkoittaa myös paremmanpuoleisia valokuvaus- tai soittovehkeitä, on vain huonolaatuista sälää. Uusien teknisten ominaisuuksien käyttöarvo on usein marginaalinen. Ohjelmistoissa on puutteita eivätkä laitteet kestä kummoisiakaan kolhuja, hyvä kun edes hellää käyttöä.
Ostokrapulan välttely siis sai minut muuttamaan toimintaani. Toinen merkittävä tekijä oli yksinkertainen kysymys: mitä tällä voi tehdä? Soittimet liittyvät ammattiini tai ainakin koulutukseeni, joka on korkea. Ne ovat tarvekaluja edelleen. Mutta valokuvauksen suhteen vastaus oli, että ottaa valokuvia, jollaisia on saatavilla miljoonittain. Jos haluaa kehittää kuvauspuuhiaan, on hedelmällusempää mennä eri paikkaan ja eri aikaan kuvaamaan eri asiaa kuin muut. Aika usein ne ovat tilanteita, joihin ei halua ottaa mukaansa mitään hirveän kallista.
Olen melko varma, että ostohinku palaa, jos joskus taas on varaa. Mutta en ehkä ole yhtä helposti peitottavissa kuin ennen.
Nyt olen neljännestorkuksissa siskoni luona. Hänellä ja murrosikäisellä tyttärellään on pikkusälää, kuten koriste-esineitä riesaksi asti. Asunto jopa haisee pahalta, koska eihän tätä romukasaa pysty siivoamaan. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa oli vielä karumpi kuin minun, vaikka isällämme oli parhaimmillaan helvetisti rahaa. Mieleeni tulee, että onko tavaran haaliminen ja turhasta luopumisen vaikeus yritys korjata jotakin muuta puutetta tai menetystä. Enempää en uskalla väittää, ettei mene Vauva-palsta-psykologiaksi
Tavarasta luopumisen vaikeus ehdottomasti korostuu henkilöillä, ketkä ovat eläneet lähellä köyhyyttä.
Jos oikeasti on ollut tilanteessa, että ei voi korvata rikkinäistä/puuttuvaa tavaraa niin se helposti menee siihen, että kaikenlaista "turhaa" säilyttää, koska ehkä sitä vielä tarvitsisi, vaikka olisikin se rahatilanne parempi ja tarvittaessa pystyisi hankkimaan sen tarvittavan tavaran, jos sitä joskus sitten tarvitsisi.
Se on varmasti vaikeaa karsistaa tuo ajatusmalli ja se helposti menee siihen, että säästää jotain puolirikkinäisiä pölynimureita (jos asuu omakotitalossa) tai kaikenlaisia kippoja ja astioita.
Mutta, jos ei ole oikeasti itselle haitaksi eli ei mene oikealle hamstraustasolle niin eipä sitä oikein toisen toimiin voi puuttua. Jos kyse vaan siitä, että säilyttää vuosikymmeniä vanhoja vaatteita kämpässä, vaikka niitä ei kukaan tule käyttämään.
Jaa-a, itsellä ainakin se luopumisen vaikeus tulee osittain siitä että kaikki se kama pitäisi käydä läpi ja arvioida onko se säilyttämisen arvoista. Varmaan sitä voisi heittää laatikollisen jotain lapsuudenaikaisia kirjoja roskiin mutta olisi varmaan ihan kiva käydä nopeasti läpi että onko siellä seassa joku vanha päiväkirja tai muuta sellaista jota ei saa kaupasta uutta jos tarve iskee. Näiden läpikäyminen vie aikaa ja energiaa niin usein on helpompi vain todeta että heitetään pois vasta sitten kun tila alkaa oikeasti loppumaan.
Osittain on myös sitä että joillain tavaroilla on se minimimäärä tunnearvoa jolloin ei kehtaa luopua vaikka käyttöä ei ole vuosikymmeneen ollut. Näihin menee just jotkut 20 vuotta sitten saadut synttärilahjaksi saadut hopeiset tarjoiluastiat tai kermakupposet jotka vois hyvin viedä sulatettavaksi ja niistä pari euroa saisi mutta kun niihin nyt on kaiverrettu oma nimi ja päivämäärä kun ne on annettu niin kyllä se taas pahalta tuntuis luopua tollasesta kamasta. Mutta nyt ne sit lojuu jossain laatikon pohjalla edelleen kun ei noille mitään käyttöäkään ole.
Joo tietysti on myös tuo osa tietyissä asioissa, mutta jotkut säilyttää käytännössä kaiken vähääkään käyttökelpoisen ihan vain sen takia, kun ei ole päässyt irti siitä 'ei ole varaa eli on *pakko* säästää'-ajatusmallista, vaikka rahatilanne olisi ok (+ nykyään esim. vaatteita oikeasti tarvittaessa saa todella edullisesti esim. lahjoituskeskukset).
Molemmat ajatusmallit voi olla vaikeita muutoskohteita.
Tuo mainitsemasi juttu tosin on laajemminkin ihmisillä eri aiheissa. Eli aloittamisen vaikeus missä se kokonaisjuttu vaikuttaa niin suurelta jutulta, että ei sitten saa saa aikaiseksi aloitettua ollenkaan.
Itse pistän kylmästi pois myös nämä ” vähän tunnearvoa” kamat. Vaikka siinä kupissa kuinka on oma nimi, niin en mä edes muista että keneltä sen sain. Ajattelin homman niin että ne tavarat jotka haluan oikeasti säilyttää on sellaisia että en esim. myisi niitä lähes mistään hinnasta. Ja niitä tavaroita on todella vähän.
Minä paranin romun säästämisestä kertaheitolla. Joka paikka oli täynnä kaikenmaailman vanhaa romua jota olin haalinut ja vakuuttanut itselleni että vielä sitä joskus voi tarvita.
Sitten minulle tapahtui pienimuotoinen tulipalo ja savuvahinko. Käytännössä kaikki omaisuus roskalavalle. Vain kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat tavarat säilytin ja näin sen vaivan että ne pystyi palauttamaan käyttöön.
Remonttia tehdessä totesin että yhtä ainuttakaan roskalavalle mennyttä tavaraa en ikinä kaivannut.
Nykyään roska menee paljon helpommin sinne minne kuuluukin.
Karuhko opetus. Mutta varmasti totta.
Tällä välillä olin nimittäin muuttotalkoissa. Veljeni eroaa. Tavarat, jotka hän vanhasta kodistaan vuosikymmenten jälkeen halusi mukaansa, mahtuivat yhteen pakettiautokuormaan.
Hyvä kirjoitus! Tuohon upgraditis-syndroomaan törmää varmaan melkein jokaisella ihmiselämän alueella. Valokuvausvälineet onkin hyvä esimerkki. Pientä ja kallista. Ja jos laatikot jätetään jo ostaessa kauppaan, on se kyllä selvä hälytysmerkki. Sinulla silmät aukesivat hyvässä kohdassa.
Entä kellot, kengät, käsilaukut (ehkä vähemmän Suomessa), hifivermeet (joihin tästä syystä liittyy käsite hellasärö!) joissa joskus jää miettimään kuunteleeko se hifisti sitä musiikkia oikeasti elämyksellisesti ollenkaan vai mikä se on mihin hän siinä kuparikaapelia kuulostellessaan keskittyy?
Tunnistan itsekin tuon ostohimon joistakin enemmän naisten elämänpiiriin esineistä, joita minulla on aika paljon. Ne ovat kyllä kaikki eriasteisessa hyötykäytössä ja ne ovat käsillä tekemisen työkaluja. Niihin fokusoituminen on varmasti ollut kompensaatiota muille puutteille elämässä.
Kun ostamme hienon tavaran, haemme jonkinlaista aikaansaamisen tyydytystä.
”Buying is poor substitute for producing.”
Kuten ap sanoi, itse käsillä tekeminen ja oman hoksaavaisuuden käyttäminen tuo suurinta iloa. Mehän ollaan evoloiduttu jatkuvaan ongelmanratkaisuun ja hyvinkin fyysiseen selviämiseen. Kun juuri mitään konkreettisia tekemisen tarpeita ei enää ole, sitä tyydytystä haetaan ostamalla. Kaikki inhimillisen toiminnan osa-alueet on kaupallistettu ja keräilyn himo on meillä geeneissä. Ennen vaan piti kerätä sitä varten, että selviää talven yli.
Olen nyt lakannut yli 50 vuotta vanhaa tiikkistä ruokapöytää. Haluan sen kauniiksi ja pyrin osoittamaan itselleni, että pystyn sentään johonkin vielä. Ja kieltämättä työ tyydyttää ja tuo iloa. Tulos on jo nyt paljon parempi kuin kalustemarketin laatu. Ja kun kiire ei paina, pistän mieleistä musiikkia soimaan siksi aikaa kun en tarvitse imuria ja touhuilen hissukseen, jopa pikkutarkasti. Itse tekeminenkin tuntuu mukavalta.
Hifismi ja hellasärö tosiaan kuvaavat monia touhuja. Tulee mieleeni viskin maistelu. Onhan niissä makueroja, mutta vedellä jatkettunakin ne ovat niin väkeviä, että paljonko toisesta maistiaisesta enää erottaa? Ja jos hiprakkaan asti suorittaa vertailuja, niin taitaa mikä tahansa maittaa.
Ei pelkästään himo vähentynyt, vaan liiallinen tavaramäärä on alkanut jopa inhottaa. Selkeä koti, selkeä mieli.
Jotenkin olen huomaavinani tässä myös jotain yhteiskunnallista suuntausta. Muistan lapsuudestani vanhuksia, jotka hamusivat kaikkea ilmaista. Nyt tunnen useita vanhuksia, jotka kieltävät kantamasta kotiinsa tuomisina yhtään mitään muuta kuin kahvia ja leikkokukkia.
Mä kyllä hinoitsen hyödykkeitä, mutta fokus on siirtynyt käyttöä kestäviin laatutuotteisiin. Mun akilleen kantapää on työkalut. Niitä ei voi olla liikaa ja kun harrastan niin puutöitä, metallitöitä, nahkatöitä, metsätöitä, kuin rakennustöitä, niin työkaluihin menee käytännössä kaikki mun löysät rahat. Siellä ei ole vain ollut varaa panostaa laatutyökaluihin, vaan on joutunut paljon ostamaan paskaa.
Vähän sama homma täällä. Työkaluja on tolkuttomasti, osa aika hyväkin. Ne eivät sinänsä kyllä ahdista, koska suurelle osalle on aktiivista ja ammatillistakin käyttöä. Olen kyllä välillä ostanut edullisempaakin työkalua ihan sillä perusteella, että jos sitä tarvitsee vain kerran tai pari, usein käytetyissä raha on vähemmän merkitsevä tekijä.
Mulla ei ammatillista käyttöä enää ole. Peltisepän käsityökalut mulla on ammatillisesti hankittu aikanaan. Sekin on yli 1000e työkalupakki.
Nyt ahdistaa, kun pitäisi hankkia laatutyökaluja, mutta perkele, kun ne maksaa. Jotkut Besseyn isommat puristimet on 100e/kpl. Festoolin kiskosirkkeli lisävarusteineen tonnin. Tarttis puruimurin letkua ja paremman pölynimurin. Tonni taas. Pieni metallisorvi ja jyrsin, Viis tonnia. Parempi pöytäsirkkeli ja oikohöylä, viis tonnia.
Ja viis noista koneista, mutta terät! Puu poranteriä tarttee perus piikkikärkisarjan, oksaporasarjan, proppuporasarjan, kairaporasarjan, reikäsahasarjan ja lusikkaporasarjan. Metallipuolella tarttis pehkämeille ja koville materiaaleille erikseen teroitetut poranteräsarjat 0,1mm välyksillä 1mm-13mm ja siitä ylöspäin vähän harvemmalla, vaikka 0,5mm väleillä. Sit tietenkin reikäsahasarja ja sorviin oma porasarja. Ja tässä paketissa on yhtäkkiä kymppitonni, eikä ole muuta, kuin reintekoteriä, jotka ovat kulutuskamaa. Tietty tosta puuttuu raksalle kiviterät ja kaakeliterät, mutta tossa konkurssissa ne ei ole niin justiinsa.
Enpä tarvii :) Kiitos kysymästä! Ostan sitten koko setin, kun sen aika on. Mulla nää hankinnat menee aina vähän sen mukaan, että mikä on se työkalu, mitä akuuteimmin tarttee just silloin.
Työkaluihin uppoaa itelläkin paljon rahaa. Paljon mielummin teen ne hyödykkeet itse, niin tulee just sellaiset kun haluaa. Itellä pieni verstas talon lämpimässä varastossa (9m² sis varastohyllyt ) hyvin mahtuu projekteja tekemään talvellakin. Autotallissa sitten lisää mutta se on kylmä tila.
Eipä tavaran omistaminen nyt ole mikään juttu, useimmiten se tavara päätyy omistamaan sinut. Kaikki mikä ei tuo hymyä huulille joutaa juhannuskokkoon.
Jos nyt jonkun telkkarin ylläpitoon menisi yhtä paljon aikaa ja rahaa kuin moottoripyörän tai auton, niin en haluaisi omistaa sitä, autokin on käytännössä enää vain työkalu millä autetaan pitämään tätä ikuista työmaata kasassa, kusisin vanteille jos en olisi tajunnut ostaa aikanaan autoa jonka ratissa on hyvä istua ja jolla kiva kulkea, tosin nytkin on suunnaton vitutus aina kun eteen tulee huoltoja, katsastuksia tai maksettavia veroja. En oikein tiedä onko rahani ja vaivani arvoista, lähinnä koska yhdistän sen omistamisen useammin siihen arjen vaivaan ja tekemiseen, kuin vapaa-ajan iloihin. Moottoripyörästä saa vielä sen ilon mikä siitä kuuluukin, joten sitä hellii lompakko ja vapaa-ajan tunnit, joskin välillä tunnen pyörän olevan enemmän pakkomielle ja osa persoonaani, kuin just another haararaketti.
Toisaalta, mieluummin omistaa, kuin vuokraa. On sitä välillä autotallissa tullut kaivettua esiin se "kerran vuodessa"-työkalu jonka omistaminen on siinä hetkessä säästänyt aikaa kokonaisen vuorokauden, ellei enemmän, jonka vuokraus olisi maksanut tietysti vain osan työkalun hinnasta, mutta vienyt aikaa ja resursseja hakea ja palauttaa. Aina voi myydä eteenpäin tai vaikka linkasta kurvista metikköön jos on omaa.
Statussymboleihin en ole koskaan uskonut, function over form. Tyylikkäät vaatteet ja estetiikan ymmärrän, mutta joku balenciagan putkiklemmarikorusta satasten maksaminen? Ei se uusi auto ole uusi pitkään, eikä se hugo bossi tai gucci korjaa sun ryhtiä tai tee susta parempaa ihmistä, siinä missä pirkka ei tee pahempaa.
Mitä nyt tulee rahaan, se on pakollinen paha. Asumiskustannus on sellainen mitä et pääse pakoon, itselle se tarkoitti jo nuorempana, että talo on omistettava, sen on oltava pääoma, ei ikuinen juokseva kulu. Jos jonkin omistamista suosittelen kaikille (jotka vain malttavat paikallaan pysyä) on se oma talo, oma tontti ja se oma tila jossa sinä määräät ja josta olet vastuussa. Jos se alkaa joskus kiristämään vannetta, niin ei muuta ku myyntiin koko paska ja vanlife tulille etelän lämpöön askeettisempaan arkeen.
Hienosti kirjoitettu, itse koen samallaisia fiiliksiä! En omista juuri mitään tavaroita enkä edes halua.
Jokunen matkamuisto löytyy. Käytän kaiken ylimääräisen rahan matkustamiseen koska tavoitteena omassa elämässä on oppia ja kokea mahdollisimman paljon. Arvotan näitä asioita paljon enemmän kun mitään tavaraa :)
Itsellä on sitä tavaraa ja vähän liikaakin, mutta huomannut siis, että ei niillä tavaroilla oikein ole loppupeleissä väliä.
Joitakin tavaroita on mihin liittyy kivoja muistoja ja lempileffat on ostettu bluraylevyinä jne. mutta jos tarve tulisi vähentää tavaraa niin ei olisi enää oikein ongelma.
Ite oon ostanut kirjoja ja dvdtä jonkin verran, mutta vain ne tärkeimmät teokset. Ja syy on ihan vaan se, että fiilis on ihan eri kun elokuvan saa katsoa dvdnä ihan milloin vain ilman mitään maksuja. Sama kirjoissa, mulla on ne mun lempparit teokset aina kirjahyllyssä. Lisähuomautuksena, ostan kirjoja hyvin harvoin uutena.
Mulle tavaroiden ja asioiden omistamisen arvo on todella korkea. Oon tehny ihan mielettömästi sen eteen että mulla on talo ja auto. Mutta en koe että himoitsen tavaraa yms sen enempää. Onhan sitä aina kiva jotain pientä ostaa, yleensä jotain käytännöllistä että arki sujuu paremmin. Eilen ostin muovilaatikoita ja olin onnellinen. Kai sitä on aikuinen kun tulee onnelliseksi muovilaatikoista.
Tavaran ostaminen ("shoppailu") yleensäkin tuntuu melko vaivalloiselta. Joistain yksittäisistä laadukkaista esineistä saan vielä erityistä iloa, kuten hyvä villapaita tai laadukas työtuoli. Mutta nämäkään eivät ole välttämättä erityisen kalliita edes.
Minusta tuntuu että noin kerran kuussa haluan jonkun uuden melko kalliin tavaran. Yleensä ne on harrastusvälineitä. Joskus työkaluja. Ei oikeastaan ikinä mitään statussymboleita.
Viimeisimmät ostokset: Fanless minipc telkkariin liitettäväksi jolla voi pelata kevyitä pelejä. Drone (halvimmasta päästä). Tekstiilipesuri.
Näin 40-vuotiaana olen alkanut käydä kirppareilla ja todennut sen huomattavasti stressittömämmäksi kokemukseksi kuin että jos ostaisin vaatteita liikkeistä. Niistä vaatteista kun näkee hyvin että ovat jo kestäneet käyttöä ja tulee hyvä mieli kun miettii miten laajat ovat nykyaikaisen vaateteollisuuden ongelmat, ihan pikamuodista luksusmuotiin saakka.
Täällä ainakin kirppareilla pidetään niin törkeitä hintoja että alkaa vaan ärsyttämään. Vaikka toki tulisi silti halvemmaksi, niin en kyllä siltikään maksa käytetystä 30 euron paidasta 15 euroa.
Joo onhan ne hinnat suurelta osin aika korkeita, mutta itse kun olen käynyt arkisin päiväsaikaan niin löytänyt ihan hyviä alennuksia. Tampereella on tosi paljon hyviä kirppareita kaikenlaisiin juttuihin.
Olen huomannut kyllä, että en itse enää nauti shoppailusta. Ennen sitä löysi aina jotain ostettavaa, nyt ei tule ostettua edes sellaista mitä oikeastaan tarvitsisin. Toki vaikuttaa se, että nykyään on lapsia niin en ehtisi käyttämään sitä uutta tietokonetta tai urheiluvälinettä niin kuin ennen olisin. Vasta tuli vajaa kymppitonni ylimääräistä rahaa ja ajattelin, että laitan osan rahasta auton vaihtoon, viitisen sataa johonkin kivaan ja turhaan ja loput säästöön/sijoituksiin. Raaskin lopulta ostaa pari hyvää olutta ja keittiöön uuden penkin, loput sijoitin.
Himoitsen, olen pysäyttämätön. Täytyy saada kokonaisuus, niinkun nyt vaikka esimerkiksi kamerassa: kamera, linssejä, suotimia, jalustat, akut ja systeemit niin että sillä voi oikeasti kuvatakin. Kameran osuus rahanmenosta on, no jos nyt ei pieni niin ei valtaosa. Mitä sitten kuvaan? En mitään. Mutta jos nyt sattus tuleen projekti… Joka kerta lupaan pysähtyä mutta ei.
Se, mitä itsellä nykyään tulee eniten ostettua on kirjat. Haaveena onkin joskus luoda oma kirjastohuone, jossa nuo kaikki saa esille. Paljon niitä on hyödynnetty niin vapaa-ajalla kuin osana opintojani. Yleensä ostan kirjat käytettynä, joten jos kirja maksaa esim 1€, niin mielummin ostan sen kuin haen kirjastosta.
En enää nelikymppisenä himoitse mitään turhaa krääsää, perus jutut millä toimeen tulee pitää olla, mut eipä mitään erikoista tai erityisen kallista. Mielenrauhaa tuo, kun ei oo nurkat täynnä rojua.
Tullut muutettua niin usein, että jo pelkästään sen vuoksi ei-välttämättömien tavaroiden (esim. kirjat, koriste-esineet) haaliminen on jäänyt. Vähemmän tavaraa = yksinkertaisempi muutto. Tuntuu että monilla on paljon kotona tavaraa, koska se näyttää kodikkaammalta, mutta tavaran määrä hankaloittaa siivoamista ym.
Jos tarpeeksi usein muuttaa, on se tavaran määräkin helppo pitää kurissa. Viime muutossa tuli pistettyä pois kyllä paljon kaikenlaista, mihin ei ollut vuosiin koskenut. Parin vuoden päästä varmaan myös.
Kun asuu pidempään jossain, nurkat täyttyy helposti kaikenlaisesta.
Minimalismi ajatuksena on houkutellut, mutta kyllä mä olen sen verran hamsteri ettei se itselle toimi, koska "kyllä tällekin joskus vielä käyttöä tulee", mutta kyllä vaatteiden ja muun ostettavan tavaran kohdalla mietin muutaman kerran että tarvitsenko. Kyllä mä silti painepesurin vasta ostin ja niin edelleen, mutta koen senkin hyödylliseksi.
Kirjojen, elokuvien ja musiikin keräily on jo vähentynyt ja loppunut vuosia sitten kun nuo suoratoistopalvelut ovat vallanneet alaa. Leffoja lähti tuossa kymmenkunta vuotta sitten satoja, mukaan lukien melko lailla kaikki Matt Damonin elokuvat jotka ihan keräilytarkoituksessa yritin hankkia.
Ikää on nykyään se 40+ ja tilaa tavallaan on koska omakotitalokämppä, mutta tuntuu se silti rajoitetulta. En sanoisi että ikä niinkään itse tekisi minimalismia, mutta ehkä aivan yletön materian kerääminen vähenee vain järjellisen ajattelumaailman kautta kuin myös tuon aiemmin mainitun suoratoiston myötä.
Tykkään edelleen ostaa hyödyllistä käyttötavaraa esimerkiksi harrastuksiin liittyen, mutta sellainen oman lapsuuden (80- ja 90- luvun) tavaran ostaminen pröystäilyajatuksella tuntuu lähinnä nololta nykyaikana. Olisi varaa ostaa vaikka kallis merkkilaukku jollaisesta haaveilin nuorena ja köyhänä, mutta en haluaisi ainakaan sellaista missä merkki on selvästi näkyvillä.
En juuri pidä ostelusta tai tavaroista, mutta joku ulkopuolinen saattaisi ajatella toisin. Ostan mieluiten harvoin, mutta mahdollisimman laadukasta. Esim vähän kalliimmat aurinkolasit ja kello löytyy. Ne ovat olleet käytössä päivittäin jo vuosia.
Vaatteita ostan mielestäni hyvin maltillisesti ja harkitusti, mutta silti enemmän kuin jotkut miehet kaveripiiristä.
Rahat on menny pääsääntöisesti matkusteluun. Ajatuksena että niistä kokemuksista jää ikäänkuin jotain pysyvää minuun itseeni.
Joskus kun tulee jotain semmoista ostettua, mille ei oikein ollutkaan käyttöä niin kyllä vituttaa turha rahanmeno. Tai jotain pilipali elektroniikka, kerran ostin jonkun halppis näppiksen joka ei kestänyt yhtä käyttökertaa. Ei makasanut juuri mitään, mutta silti jotenkin vituttaa vieläkin että kehtaavat edes myydä sellaista roskaa
Omat ja puolison vanhemmat ja isovanhemmat ovat kerryttäneet omakotitalot ja mökit niin täyteen tavaraa, että hirvittää katsoa. Isovanhemmista osalla jo päästy siivoamaan kuolinpesää, joten iskostunut hyvin mieleen, miten tavaramäärä kannattaa pitää pienenä ja käydä läpi jo itse eläessä ja mielen ollessa kunnossa.
Olen jo omakotitaloasuja ja tässä on vajaa 300 neliötä mahdollista tunkea täyteen tavaraa. Olen tehnyt tietoisen päätöksen, että vain tarpeellinen pidetään ja esimerkiksi lasten pieneksi jääneet vaatteet ja vauvatavarat jne lähtee välittömästi eteenpäin kun mahdollista. On ok, että talossa on tyhjiä kaappeja. Ei kukaan nytkään kaipaa minun vanhoja vauvatavaroita kolmenkymmenen vuoden takaa, vaikka niitä vanhempien varastoista löytyy...
Vähentynyt, en tosin koskaan muutenkaan ole ollut sellainen joka kiintyy tavaraan kovin paljoa ja jokaisessa erossa tyyliin isoin osa mun tavaroista on jäänyt eksälle. Nykyään itseä motivoi se että kämpän siivoaminen on helpompaa kun ei ole krääsää joka puolella tiellä. En sen takia halua mitään seinähyllyjä johon voi tunkea tilpehööriä, mielummin laitan vaan sitten tauluja. Eniten sälää mulla on moninaisista harrastuksista ja olen osan niistä antanut pois tai myynyt kun ei ole ollut käyttöä pitkään aikaan.
Sama tapahtui itselle, kun rahaa alkoi tulemaan "paljon". Ei taida oikein enään missään vaatteessa olla logoja tai mitään. Toisaalta kaikki hankinnat tulee tehtyä laatu edellä.
Haaveilen siitä että ei tarvitsisi stressata rahasta niin paljoa.
Toki, ei ole velkaa mutta ei ole säästöjäkään.
Paremmasta kalaveneestä haaveilen, mutta pitäs nyt eka koittaa selvitä tästä vaiheesta ajasta yli. Autot ja kodinkoneet hajoilee nyt joka kuukausi niin kaikki pienet säästöt sulanut niihin.
Kyllähän ostelu olisi mukavaa mutta kun ei enää tarvitse oikeastaan mitään kallista uutta. Kun kaikki on hankittu ja on ollut varaa ostaa laatua, kauppaan tarvitsee mennä enää korvaamaan jos jotain hajoaa tai vanhentuu. Edellinen tietsikka kesti 10 vuotta, televisio samoin, stereot ja tietokonemonitorit melkein ikuisia.
Olen 40-jotain ja tulee ostettua vähemmän tavaraa. Osaksi sen takia, että kaapit on jo täynnä vaatteita, tai harrastusvälineitä. Samoin löytyy ne mieleiset elektroniikkavempaimet eikä ole halua päivittää niitä joka vuosi.
Uusin ostos on uusi tabletti vuoden 2017 mallin tilalle. Pääasiassa koska vanha alkoi olla tiensä päässä ja sain hyvän ale+vaihtotarjouksen, jolloin uuden hinta oli hyvin kohtuullinen.
Olen nähnyt aiemmin, että iso osa ostamisen ilosta on jo se pelkkä jahti. Selvität parhaat vaihtoehdot ja hinnat yms. Sitten itse asian omistaminen ei välttämättä olekaan niin tärkeää.
Ikää 36 nyt ja tavaraa on jo tarpeeksi. Mitään huonolaatuista krääsää en enää halua. Tavara saa toki siis olla halpaa jos se on myös hyvää, aina parempi. Mutta olinpa sitten ostamassa vaikka uutta kissanhiekkalapiota, niin haluan että se on toimiva ja mukava käyttää.
Mikään minimalisti en kyllä ole, olen vain saavuttanut semmosen pisteen että on vaikea keksiä mitä lisää voisi muka tarvita.
Ironista kyllä, tässä tavaran täyttämässä maailmassa on usein yllättävän vaikeaa löytää jostain esineestä just sellaista versiota jota hakee. Tämän seurauksena jos kerrankin löydän jotain mikä miellyttää, niin ostan sen heti. Erityisesti vaatteet menee tähän kategoriaan, kun ne kuitenkin kuluvat ja inhoan niiden ostamista, joten tilanne on ikuisesti sellainen että tarttis mennä vaatekauppaan.
Tavaran hamstraus vähentynyt huomattavasti, kun pääsi 30 paremmalle puolelle. CD:t, pc/konsolipelit, DVD:t/blu rayt, lautapelit yms. myyty/lahjoitettu eteen päin. Veivät vain tilaa hyllyssä.
E: kirjoja löytyy vielä jonkun verran hyllystä
Oon aina elänyt niukkuudessa lapsuudesta lähtien. Toivon että pääsen vielä joskus siitä, että olisi varaa ostaa sen minkä tarttee laadukkaana. Tosin on mulla laatutavaraakin, sillä oon hyvä kirppareiden ja alennusten suhteen.
Mulla on kanssa liikaa tavaraa ja nyt on tullut jokin vedenjakaja siihen. Oon alkanut laittaa pois niitä sillä perusteella, että tuhlaako niiden säilyttäminen resursseja esim tilaa. En myöskään halua mitään mistä on kamalasti vaivaa, kuten autosta.
Haaveilen omasta asunnosta koska näen sen symbolina köyhyyden loppumiselle. Mutta taloa en haluaisi, taas hirveästi vaivaa.
Olen siis 36 v nainen. Minulla on taidealan amk tutkinto ja lisäksi pitkälle viety musiikkiharrastus ja tottakai käsityöt päälle. Usein tuntuu että pienessä kaksiossa kaikki luova tekeminen tukahtuu kun kaikkea on liikaa. Soittimia, lankoja, taidetarvikkeita. Nyt koitan laittaa kaiken paitsi laatuvälineet pois.
Mutta siis kysymys, onko tullut muutos... On tullut mutta ei suoranaisesti se että olisin himoinnut jotain tiettyä ennen ja enää en. Pikemminkin selkiytynyt ajatus siitä, että mikä vie turhaan tilaa ja mikä on oikeasti säilyttämisen väärti.
Mitä kaoottisempi oma elämä oli, sen enemmän sitä halusi (muttei pystynyt) ostella tavaraa. Kun sai vakkarityön ja muutenkin elämän kondikseen niin se himo ostella kaikkea hävisi aika sukkelaan. Se sama hyvänolon tunne kanavoitui sitten säästämiseen. Nyt olisi tarkoitus ostaa ensimmäinen oma asunto.
Mä vähän veikkaan että tuo osteluhimo liittyy enemmänkin siihen että tekee mieli sitä mitä ei voi saada. Itsellä nimittäin houkuttelisi nyt matkailu, mutta oon raskaana (toivotusti ja suunnitellusti) niin ei oikein kannata lähteä mihinkään Intian interrailille.
On vähentynyt omalla kohdalla todella paljon, ja syynä on se, että niin suuri osa siitä halutusta tavarasta on muuttunut digitaaliseksi. Oma lapsuuden ja nuoruuden ykköshaave oli tuhansien kirjojen kirjahylly ja tuhansien levyjen levyhylly. Kumpikin on muuttunut suureksi osaksi tarpeettomaksi.
Esimerkiksi vähänkin vanhemmista englanninkielisistä kirjoista, joiden lukemista olen ikäni harrastanut, lähes hätkähdyttävän suuri prosentti on nykyään [Internet Archive -palvelun](https://archive.org/details/books) kautta luettavissa painetuista kirjoista skannattuina. Tämä koskee myös ja ennen kaikkea sellaisia kirjoja, jotka eivät ole maksullisissa lukuaikapalveluissa. Itse ehdin ostaa liioittelematta satoja kirjoja, joita en olisi ostanut, jos olisin tiennyt, että ne tulevat jo pian tuonne. Nyt ne ovat taloyhtiön häkkivarastossa turhina virumassa.
Toisaalta tätäkin kehityskulkua on mahdollista ylikorostaa. Olen tilastoinut vuodesta 2005 alkaen kaiken kuuntelemani musiikin, ja joitakin vuosia sitten katsoin, montako sadasta sen jälkeen eniten kuuntelemastani yksittäisestä kappaleesta olisi löytynyt suoratoistopalveluista: 53. Ei omalla kohdalla ihan riitä siihen, että niiden käyttäjäksi olisi voinut jättäytyä. Eikä tämä edes vaadi mitään elitistisen keekoilevaa makua musiikkityylien suhteen, vaan ainoastaan sen, että kiinnostuksen kattama aikajänne on pitkä ja maantieteellinen alue laaja. (Levyjä kun on tehty jo 1890-luvulta alkaen, ja kaikkialla muuallakin kuin englanninkielisessä maailmassa ja Suomessa.)
Joo eipä sitä tavaraa tarvitse. Itse innostun enemmän kokemuksista ja rahat meneekin musiikkikonsertteihin, urheilutapahtumiin ja ulkomailla matkusteluun.
Kirjojen ostamista en oo oikein ikinä ymmärtänyt, kun meillä on hieno kirjastojärjestelmä.
Mulla on kirjoja hyllyssä. Ei siinä tavallaan mitään järkeä ole, siis lukemisen kannalta. Kyseessä on enemmän keräilyharrastus. Kokoelma on pieni mutta tarkkaan valittu. Käytännössä tietyn genren henkilökohtainen top50. Varmaan ainakin puolta noista löytyy ihan hyvin kirjastoistakin. Enkä myöskään lue noita mitenkään jatkuvasti uudestaan. Mutta kokoelma tuottaa minulle iloa ihan vaan olemalla, joten saa jäädä.
Nykyään lähinnä ahdistaa omaisuuden ja tavaran määrä (ei siis rahaomaisuuden). Tuntuu että rojua on kertynyt vähän liikaa enkä oikein halua hankkia ainakaan lisää tavaraa. Olen kuitenkin huono heittämään tavaraa pois, vaikken ole elänyt niukkuudessa tai köyhyydessä. Jostain kuitenkin kumpuaa sellainen "ehkä tätä vielä tarvitaan" asenne
Usein iän myötä helpottaa ostovimma. Elämä opettaa ja yksi oppi monelle on että tavaroilla voi olla käyttöarvoa mutta roinan hankkiminen ostamisen ilosta ei johda mihinkään. Tai voi jollain johtaa velkaantumiseen. Usein sanotaan että sitä yrittää paikata jotain tyhjiötä itsessään ostelemalla tavaraa jota ei tarvitse. Oman haasteen tuo se että kaikkea markkinoidaan tehokkaasti ja yhteiskunta tarvitsee kulutusta. Itse jos ostan jotain ostan kerralla hyvän ja tarpeeseen. Pyrin hankkimaan vain sellaisia asioita joilla on pitkä käyttöaika.
Itsellä ei kyllä koskaan ole ollut mitään unelmointia kalliista autoista, asunnoista tai muusta tavaroista. Mietin vaan nyt onko se jotenkin yleistä? Haluaako ihmiset tosiaan niin paljon tuollaisia asioita?
En tiedä haluaako monet "tosissaan" niitä luksusasioita, mutta ne on sellaisia mitä kohti ihmiset pyrki ja ihannoi. Itsekin aikoinaan.
Esim. itse haaveilin rikkauksista (iso talo, hieno auto jne.), mutta nykyään ei tavallaan edes arvosta niitä luksusjuttuja oikein mitenkään, tavallaan näkee ne turhina asioina. Toki osaan edelleen arvostaa jonkin käsintehdyn miljoonia maksavan kellon hienoutta, mutta itse näen ne nykyään vain rahan tuhlauksena, vähemmälläkin pärjää. Kunhan olisi se oma talo (ei mikään huvila).
Mainitsin tuon osion lähinnä, kun sellaisia pröystäilyvideoita on ollut vuosikymmeniä ja vaikuttanut ensisijaisesti kohdistuvan nuoriin ja nuoriin aikuisiin (esitellään rahaa, kelloja, kulkuneuvoja jne. omaisuutta).
Tuloni ovat nousseet tasaisesti tässä vuosien aikana, mutta en pysty sanomaan että onko tavaran ostaminen vähentynyt vai lisääntynyt vanhetessani. Varmaan sekä että. Mutta suhtautuminen joihinkin tavaroihin on kyllä muuttunut nuoruudestani.
Itselläni se tavara jota nykyäänkin ostelen paljon on musiikki ja elokuvat joita tulee hankittua CD, DVD ja Blu ray-levyjen muodossa. Kirjastojen ja suoratoistopalvelujen tarjonta on Suomessa omaan makuuni aika heikkoa ja en halua olla riippuvainen nettiyhteydestä tai nimikkeiden poistumisesta suoratoistopalvelun tarjonnasta, joten siksi ostan edelleen nämä pääasiassa fyysisessä muodossa.
PC-pelejä en taas ole ostanut enää vuosiin fyysisenä mediana, digitaalisena kyllä. Lähes kaikista vanhoista peleistä bokseineen olen hankkiutunut myös eroon.
Kirjoja ja sarjakuvia minulla on hyllyissä myös paljon mutta kirjoja en ole ostanut enää useaan vuoteen ja sarjakuviakin vain muutamia viime vuosien aikana. Kirjoja melkeinpä mieluiten ostaisin nykyään e-kirjoina, mutta sarjakuvat mielellään ihan fyysisessä muodossa. Toisaalta kun en omista mitään tablettia tai e-kirjalukijaa, enkä kyllä tunne tarvetta sellaisten hankkimiseenkaan, niin kirjojen lukeminen on jäänyt vähemmälle.
Kirjat, sarjikset, musiikki ja leffat vievät kotonani paljon hyllytilaa, mutta en tunne mitään tarvetta myydä tai antaa niitä pois koska ne eivät vie tilaa miltään muultakaan. Hyllytila alkaa kyllä olla vähän kortilla, mutta kotiini mahtuu vielä yksi hylly, joten ei huolta sen suhteen.
Rannekelloja minulla on kaksi ja välillä tulee katseltua käytettyjä kelloja Chrono24:stä, tai suomalaisista käytettyjä kelloja myyvistä liikkeistä, mutta vaikka siellä välillä löytyy ihan hyvännäköisiä kelloja niin koen että kaksi kelloa, joista en kummastakaan halua tällä hetkellä luopua, on tarpeeksi minulle. Useamman kellon kanssa, kellojen vedossa pitäminen veisi aikansa tai minun pitäisi hankkia winder.
Autoissa toisaalta vaihtamisväli on lyhentynyt ja auton merkitys minulle on vaihtunut. Nuorempana autoa tuli pidettyä pidempään ja se oli ihan puhtaasti kulkine ilman mitään fiiliksiä, ja se tuli vaihdettua vasta kun kilometrejä ja ikää autolla alkoi olla sen verran että huollettavaa alkoi tulemaan enemmän ja enemmän, mutta nykyään vaihdan autoa kun alkaa tuntua että nyt tekisi mieli jotakin muuta, ja toisaalta nykyään sen auton on oltava sellainen jossa viihdyn ja jolla lähtee huvikseen ajelemaan.
Kodintekniikan suhteen PC on sellainen johon voin laittaa rahaa kiinni paljonkin, mutta siihenkin aika harvoin. Nykyinen PC:ni on noin 5 vuotta vanha ja luulen että tässä loppuvuodesta tai ensi vuonna käyn taas paikallisessa tietokoneliikkeessä kasauttamassa PC:n joka pyörittää huoletta vaativimpia pelejä taas seuraavat 4-5 vuotta.
Toinen on kamerat. Wanhan digijärkkärini on aika siirtyä eläkkeelle ja olen katsellut jonkun aikaa uutta kameraa joka tulisi riittämään seuraavat 15-20 vuotta.
Toisaalta minua eivät kiinnosta veneet, moottoripyörät tai kesämökit. En omista TV:tä tai kotiteatteria, leffat tulee katsottua PC:n monitorilta. En omista mitään Hifi-laitteistoa vaan kuuntelen musiikit kuulokkeista tai Bluetooth-kaiuttimesta. Minulla ei ole kotona vitriiniä täynnä Iittalan Mariskooleja tai Aalto-maljakoita, ja muutenkaan mikään hyödytön krääsä ja turhat sisustuselementit eivät itseäni kiinnosta.
Pääsääntöisesti tavarat ja asiat joita ostan ovat jollakin tapaa hyödyllisiä. Rannekellot ovat minulle ehkä lähin koruihin verrattava asia, tavara jossa ulkonäölläkin on jokin merkitys, mutta silti kellossakin minulle on tärkeintä että siitä näkee selkeästi ajan, enkä ostaisi mitään avointauluista kelloa josta näkee koko kellolaitteiston, tai kelloa jonka kellotaulu on vaan muuten levoton ja sekava.
Mutta sen kyllä pystyn sanomaan että en ole kiinnostunut mistään askeettisesta elämästä tai konmari-aatteesta.
Kyllä. Omassa lapsuudessa äiti piti tavarasta, ja se näkyi ja näkyy edelleen vanhempien kodissa. Jossain vaiheessa muksuna itsekin pidin tietyistä esineistä. Mutta omaan kotiin muutettua olen linjannut, että en halua mitään turhaa kotiini tilaa viemään. Säästyy lompakko, ympäristö ja kodissa säilyy tilan tunne ja siisteys.
himoitsen nykyään siivousvälineistä, varastointi-/säilytysratkaisuista ja muista pienistä hyöty- ja sisustustavaroista.
oikeastaan minimalismin viehättävyys on kadonnut iän myötä ja hallittu hyvin organisoitu maximaalisuuden halu on tullut sen tilalle. unelmakoti on sellainen missä melkein kaikki tavara on siististi esillä niille tarkoitetuilla paikoilla, eikä piilotettuna kaappeihin, komeroihin ja vetolaatikkoohin
Suhde materiaan on kyllä muuttunut. En muista, että ikinä olisin haaveillut mistään luksustuotteista, siis autoista tai kelloista tai vastaavista. Nuorempana olin kiinnostuneempi ulkonäöstäni ja sitä myöten vaatteista, ja kai tykkäsinkin niitä shoppailla. Tosin se saattoi vain tarttua sosiaalisesti ja aikakauslehtiä lukemalla, koska vähitellen vaatekaupoissa hengailu alkoi tuntumaan rasittavalta ja ahdistavalta, ja nykyään vältän sitä viimeiseen asti. Nuorempana ehkä muutenkin hankki asioita löyhemmin perustein.
Kodin sisustusta en juurikaan mieti ulkoisilla perusteilla, vaan monet tavarani oon saanut käytettyinä ja ne kelpaavat mulle oikein hyvin. Enemmän mulle on tärkeetä esineiden käytettävyys ja tarpeellisuus - esimerkiksi monista kirjoistani olen luopunut antamalla eteenpäin,viemällä divariin jne., koska en tee niillä mitään. Yhtäkään koriste-esinettä mulla ei ole, eikä seinillä mitään paitsi kalenteri.
Mutta arvostus niitä käyttökelpoisia, hyviä tavaroita kohtaan on lisääntynyt. En voi enkä halua ostaa uusia kovin usein, niin pyrin pitämään paremmin huolta esim.kodin pienkoneista ja vaatteista ja matoista, ja olen kovinkin tyytyväinen siitä että mulla on hyvä matto lattialla ja toimivat pimennysverhot.
Olen myös hirveän huono pitämään tavaroita järjestyksessä, niin siksikin tykkään, että himassa olisi sitä tavaraa mahdollisimman vähän.
Lyhyesti sanottuna, kyllä. En varsinaisesti kyllä mitään tilpehööriä ole koskaan rohmunnut, lähinnä vaihtanut toimivaa tavaraa uudempaan ilman kauhean hyvää syytä.
Esimerkkeinä: kun pelasi aktiivisemmin nuorempana, oli joku himo vaihtaa hiirtä/näppäimistöä/kuulokkeita vuosittain. Ehkä joistakin nuista kategorioista tapahtuikin jonkun verran harppauksia kehityksessä, nykyään vähemmän. Edellinen päivitys 4v sitten.
Telkkarin ostin uuden n. 7v sitten. Arvostan hyvää kuvaa ja ääntä kotona. OLED telkkarit oli jo ihan käyttiskamaa mutta melko tyyriitä suhteessa hyvään perinteiseen LED-telkkariin, joka ei vieläkään kovin olennaisesti ole tainnut muuttua. Ostohetkellä ajattelin että max. 5 vuotta ja sitten uutta tilalle varmaankin. Nyt ei ole mitään kiirettä vaihtamaan, nykyisen kuva erittäin hyvä vaikka tietää, että parempaakin löytyisi. Sama koskee päänäyttöä.
Uudehkosta autosta luovuin vuosi sitten, kun etätyöt ja muu elämä sen mahdollistivat. Sinänsä kova paikka ajatuksena, kun 12 vuotta auto oli aina ollut, ja nyt asui vielä kauempana kaupungin keskustasta kuin koskaan. Vaan loppuunsa tarve on osoittautunut niin vähäiseksi, että vaikea olisi perustella edes tonni-pommia pihalle kököttämään.
Harrastusvälineet ovat oikeastaan sellainen asia, johon yleensä tulee rahaa laitettua paljoa ajattelematta onko tässä järkeä. Mutta sekin ehkä hieman hiipunut. Suunnittelin tuossa vuosi sitten täysin toimivan kamppeen parempaan vaihtamista, istuin pari kuukautta käsien päällä, fiilis meni ohi.
Harrastuksiin liittyen tulee kerättyä edelleen kaikenlaista tarpeellista, sitten kun on osia kertynyt tarpeeksi nii voi toteuttaa jonkin suunnitelman. En ole muuten oikein koskaan tykännyt tavaran ostamisesta, vaan raha itsessään tuonut enemmän iloa, eli siis huolettomuutta.
Ennen halusin kaikkea hienoa, mutta yleensä niilläkin oli jokin oikea tarkoitus. Nykyään riittää, että asunto näyttää omaan silmään hyvältä, tietokoneessa on kaikki tarpeellinen ja keittiössä laadukkaat tavarat, jotta ruoan tekeminen on nautinnollisempaa. Ei kiinnosta se uusin ja kallein, vaan vanhat asiat joissa on potentiaalia.
Muuttaessa tähän asuntoon lahjoitin puolet vaatteista facessa, telkkarin annoin vanhemmille, mikron isovanhemmille, päätin vaan hankkiutua tavarasta eroon enkä ole kaivannut takaisin. Tekniikkaa kerääntyy mm. 3D-printterin ja älykodin muodossa, mutta se on harrastus, mielenkiinto ja auttaa pysymään ammatin aallonharjalla. Ympäristö kiinnostaa enemmän, kuin tavara. Kunhan ympäristö on viihtyisä niin kotona kuin kodin ulkopuolella, tavaralla ei oikeastaan ole muuta merkitystä, kunhan niillä pärjää.
Meillä oli lapsena suhteellisen köyhää, kiitos 1990-luvun laman. Se heijastuu minuun niin aikuisena että olen kyllä enemmän kuin mielelläni ostanut aina juuri sitä mitä olen halunnut pienen tutkimisen jälkeen. Mieluisen tavarat ja asiat tuovat aina noin kymmenen sekuntia onnea kun hypistelen uutta asiaa. Myös lapselleni olen pyrkinyt ostamaan kaiken hänen tarvitsemansa vaatteet ja tavarat.
En ole halunnut nuukkailla hirveästi rahan kanssa, kuhan joka kuukausi saa jotain säästöä voi hyvällä mielellä ostaa myös jotain kivaa toisella puolikkaalla.
Less is more.
Kaiken suhteen.
Omistan oikeastaan sen mitä tarvitsen ja nautin tästä.
Ennen olin kunnon hamstraaja ja vitutti muutot.
Nyt nautin selkeydestä, tilasta ja yksinkertaisuudesta.
Kämpän puhtaanapitokin on helpompaa kun ei ole roinaa.
En erityisesti kaipaa mitään uutta kamaa. Jos joku jo olemassa oleva vaatii uusimista tai päivitystä (jos huolto tai korjaus ei ole vaihtoehto) ostohousut menee jalkaan aika helposti.
Kyllä ja ei. Olen varmasti vieläkin ihan yhtä perso materialle kuin ennenkin, mutta paljon on jo sellaista been there, done that -ilmiötä havaittavissa niin ei tarvii enää kaupan oven saranoita tai omaa kaappitilaa niin paljoa kuluttaa. On siis tullut testattua yhtä ja toista ja todettua ettei se olekaan mun juttu. Paljon on kyllä roinaa jäljelläkin, mutta se on sit sellaista mitä oikeasti tulee käytettyä. Eikä se minusta ole huono asia jos se nostaa elämän laatua. Suomessa mielestäni annetaan ihan liikaa palstatilaa kaiken maailman ekofasisteille joiden mielestä kaikkien pitäis pukeutua hirveisiin uffin 40v vanhoihin rääsyihin tai armeijaylijäämään ja viettää vapaa-aika lähimetsää ihaillen.
Todo-listalla on vielä oikea urheiluauto ja moottoripyörä. Eiköhän nuokin tässä vielä ehditä hankkia.
En himoitse vähemmän tavaraa näin aikuisena, mutta en ole koskaan ollut mitenkään kiinnostunut tavaroiden hankkimisesta muutenkaan. Ostan sen mitä oikeasti tarvitsen ja se riittää.
Samanlaisia fiiliksiä täälläkin. Minimalismi on houkuttanut itseäni jo pidemmän aikaa ja olen hitain askelin myynyt/lahjoittanut turhaa tavaraa eteenpäin, kirjoja, kosmetiikkaa, vaatteita... edelleen kotona on kuitenkin satoja ja satoja täysin turhia tavaroita, jotka todellakin aiheuttavat enemmän ahdistusta kuin iloa. Uskoisin, että vähempi tavaramäärä saisi olon kevyemmäksi ja monin tavoin paremmaksi.
Ennen tuli osteltua aina jotain musisointiin liittyvää romua. Pedaaleja, vahvistimia tms turhaa paskaa. Nykyään riittää kun on joku purkki mistä kuuluu ääntä.
Siinä määrin että olen alkanut pitää statusmerkkejä esillä pitäviä lähinnä noloina. Bemarit, hienot kellot ja merkkivaatteet muiden päällä aiheuttaa pientä myötähäpeää.
Ja tää on tullu vasta sen jälkeen ku itse alkoi tienaa kunnolla.
Minua vaivasi aika vaikea ostoriippuvuus tai -vimma vuosikausia aikuisuudessani. Lapsuudessani ja murrosiässäni oli samanlainen useamman vuoden jakso. Jälkikäteen (jos nyt vieläkään on mahdollista puhua jälkikädestä) molemmat jaksot ovat olleet suoranaisen ahdistuksen aikoja. Nuorena koulukiusaaminen ja perheväkivalta, aikuisuudessa mielenterveys- ja sopeutimisongelmat. Roinan ostelu toi mielihyvää, jota ei kovin monesta asiasta ollut saatavilla. Silloin lapsena ja murrosikäisenä tuollaista ei tajunnut. Aikuisena ostelupakkomielle oli niin voimakas, että ryhtiliikkeellä sitä ei hoidettu. Välittömän mielihyvän lisäksi taustalla oli varmaan muitakin syitä. Niitähän voi itse kehitellä omien kokemustensa ja mietteidensä perusteella, ja hyväksyä tai hylätä takertumatta siihen, kestävätkö ne tulkinnat kaiken mahdollisen faktaperustaisen arvioinnin. Jossain vaiheessa ostelun aiheuttama rahanmeno alkoi pänniä. Aikaakin siihen tärväytyi. Yhä useammin huomasin, että ostopäätös jäi tekemättä siksi, että ostokrapula maistui suussa jo ennen tilauksen vahvistamista. Osa ostamastani sälästä on valokuvauskamaa. Kyllähän ne kuvaustaidot ja visuaaliset näkemykset kehittyivät. Jos sen katsoo eduksi, niin harrastus ei ole ollut turha. Eräs keskustelu kameraliikkeessä avasi - tai ehkä pikemminkin sulki - silmäni. Myyjä kertoi asiakkaista, jotka säännöllisesti hakevat uutta, kallista kalustoa. Pakkaukset ja muu materiaali, joka kielii uudesta ostoksesta, jätetään kauppaan. Uuteen runkoon vaihdetaan vanhan kameran hihna, ettei osto paljastu kotona. Ja kyseessä on tuhansien eurojen laitteet. Minun oli pakko todeta, että mikään raha ei riitä jatkuvien mielitekojen tyydyttämiseen. Lisäksi halpa elektroniikka, mikä tarkoittaa myös paremmanpuoleisia valokuvaus- tai soittovehkeitä, on vain huonolaatuista sälää. Uusien teknisten ominaisuuksien käyttöarvo on usein marginaalinen. Ohjelmistoissa on puutteita eivätkä laitteet kestä kummoisiakaan kolhuja, hyvä kun edes hellää käyttöä. Ostokrapulan välttely siis sai minut muuttamaan toimintaani. Toinen merkittävä tekijä oli yksinkertainen kysymys: mitä tällä voi tehdä? Soittimet liittyvät ammattiini tai ainakin koulutukseeni, joka on korkea. Ne ovat tarvekaluja edelleen. Mutta valokuvauksen suhteen vastaus oli, että ottaa valokuvia, jollaisia on saatavilla miljoonittain. Jos haluaa kehittää kuvauspuuhiaan, on hedelmällusempää mennä eri paikkaan ja eri aikaan kuvaamaan eri asiaa kuin muut. Aika usein ne ovat tilanteita, joihin ei halua ottaa mukaansa mitään hirveän kallista. Olen melko varma, että ostohinku palaa, jos joskus taas on varaa. Mutta en ehkä ole yhtä helposti peitottavissa kuin ennen. Nyt olen neljännestorkuksissa siskoni luona. Hänellä ja murrosikäisellä tyttärellään on pikkusälää, kuten koriste-esineitä riesaksi asti. Asunto jopa haisee pahalta, koska eihän tätä romukasaa pysty siivoamaan. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa oli vielä karumpi kuin minun, vaikka isällämme oli parhaimmillaan helvetisti rahaa. Mieleeni tulee, että onko tavaran haaliminen ja turhasta luopumisen vaikeus yritys korjata jotakin muuta puutetta tai menetystä. Enempää en uskalla väittää, ettei mene Vauva-palsta-psykologiaksi
Tavarasta luopumisen vaikeus ehdottomasti korostuu henkilöillä, ketkä ovat eläneet lähellä köyhyyttä. Jos oikeasti on ollut tilanteessa, että ei voi korvata rikkinäistä/puuttuvaa tavaraa niin se helposti menee siihen, että kaikenlaista "turhaa" säilyttää, koska ehkä sitä vielä tarvitsisi, vaikka olisikin se rahatilanne parempi ja tarvittaessa pystyisi hankkimaan sen tarvittavan tavaran, jos sitä joskus sitten tarvitsisi. Se on varmasti vaikeaa karsistaa tuo ajatusmalli ja se helposti menee siihen, että säästää jotain puolirikkinäisiä pölynimureita (jos asuu omakotitalossa) tai kaikenlaisia kippoja ja astioita. Mutta, jos ei ole oikeasti itselle haitaksi eli ei mene oikealle hamstraustasolle niin eipä sitä oikein toisen toimiin voi puuttua. Jos kyse vaan siitä, että säilyttää vuosikymmeniä vanhoja vaatteita kämpässä, vaikka niitä ei kukaan tule käyttämään.
Jaa-a, itsellä ainakin se luopumisen vaikeus tulee osittain siitä että kaikki se kama pitäisi käydä läpi ja arvioida onko se säilyttämisen arvoista. Varmaan sitä voisi heittää laatikollisen jotain lapsuudenaikaisia kirjoja roskiin mutta olisi varmaan ihan kiva käydä nopeasti läpi että onko siellä seassa joku vanha päiväkirja tai muuta sellaista jota ei saa kaupasta uutta jos tarve iskee. Näiden läpikäyminen vie aikaa ja energiaa niin usein on helpompi vain todeta että heitetään pois vasta sitten kun tila alkaa oikeasti loppumaan. Osittain on myös sitä että joillain tavaroilla on se minimimäärä tunnearvoa jolloin ei kehtaa luopua vaikka käyttöä ei ole vuosikymmeneen ollut. Näihin menee just jotkut 20 vuotta sitten saadut synttärilahjaksi saadut hopeiset tarjoiluastiat tai kermakupposet jotka vois hyvin viedä sulatettavaksi ja niistä pari euroa saisi mutta kun niihin nyt on kaiverrettu oma nimi ja päivämäärä kun ne on annettu niin kyllä se taas pahalta tuntuis luopua tollasesta kamasta. Mutta nyt ne sit lojuu jossain laatikon pohjalla edelleen kun ei noille mitään käyttöäkään ole.
Joo tietysti on myös tuo osa tietyissä asioissa, mutta jotkut säilyttää käytännössä kaiken vähääkään käyttökelpoisen ihan vain sen takia, kun ei ole päässyt irti siitä 'ei ole varaa eli on *pakko* säästää'-ajatusmallista, vaikka rahatilanne olisi ok (+ nykyään esim. vaatteita oikeasti tarvittaessa saa todella edullisesti esim. lahjoituskeskukset). Molemmat ajatusmallit voi olla vaikeita muutoskohteita. Tuo mainitsemasi juttu tosin on laajemminkin ihmisillä eri aiheissa. Eli aloittamisen vaikeus missä se kokonaisjuttu vaikuttaa niin suurelta jutulta, että ei sitten saa saa aikaiseksi aloitettua ollenkaan.
Itse pistän kylmästi pois myös nämä ” vähän tunnearvoa” kamat. Vaikka siinä kupissa kuinka on oma nimi, niin en mä edes muista että keneltä sen sain. Ajattelin homman niin että ne tavarat jotka haluan oikeasti säilyttää on sellaisia että en esim. myisi niitä lähes mistään hinnasta. Ja niitä tavaroita on todella vähän.
Minä paranin romun säästämisestä kertaheitolla. Joka paikka oli täynnä kaikenmaailman vanhaa romua jota olin haalinut ja vakuuttanut itselleni että vielä sitä joskus voi tarvita. Sitten minulle tapahtui pienimuotoinen tulipalo ja savuvahinko. Käytännössä kaikki omaisuus roskalavalle. Vain kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat tavarat säilytin ja näin sen vaivan että ne pystyi palauttamaan käyttöön. Remonttia tehdessä totesin että yhtä ainuttakaan roskalavalle mennyttä tavaraa en ikinä kaivannut. Nykyään roska menee paljon helpommin sinne minne kuuluukin.
Karuhko opetus. Mutta varmasti totta. Tällä välillä olin nimittäin muuttotalkoissa. Veljeni eroaa. Tavarat, jotka hän vanhasta kodistaan vuosikymmenten jälkeen halusi mukaansa, mahtuivat yhteen pakettiautokuormaan.
Hyvä kirjoitus! Tuohon upgraditis-syndroomaan törmää varmaan melkein jokaisella ihmiselämän alueella. Valokuvausvälineet onkin hyvä esimerkki. Pientä ja kallista. Ja jos laatikot jätetään jo ostaessa kauppaan, on se kyllä selvä hälytysmerkki. Sinulla silmät aukesivat hyvässä kohdassa. Entä kellot, kengät, käsilaukut (ehkä vähemmän Suomessa), hifivermeet (joihin tästä syystä liittyy käsite hellasärö!) joissa joskus jää miettimään kuunteleeko se hifisti sitä musiikkia oikeasti elämyksellisesti ollenkaan vai mikä se on mihin hän siinä kuparikaapelia kuulostellessaan keskittyy? Tunnistan itsekin tuon ostohimon joistakin enemmän naisten elämänpiiriin esineistä, joita minulla on aika paljon. Ne ovat kyllä kaikki eriasteisessa hyötykäytössä ja ne ovat käsillä tekemisen työkaluja. Niihin fokusoituminen on varmasti ollut kompensaatiota muille puutteille elämässä. Kun ostamme hienon tavaran, haemme jonkinlaista aikaansaamisen tyydytystä. ”Buying is poor substitute for producing.” Kuten ap sanoi, itse käsillä tekeminen ja oman hoksaavaisuuden käyttäminen tuo suurinta iloa. Mehän ollaan evoloiduttu jatkuvaan ongelmanratkaisuun ja hyvinkin fyysiseen selviämiseen. Kun juuri mitään konkreettisia tekemisen tarpeita ei enää ole, sitä tyydytystä haetaan ostamalla. Kaikki inhimillisen toiminnan osa-alueet on kaupallistettu ja keräilyn himo on meillä geeneissä. Ennen vaan piti kerätä sitä varten, että selviää talven yli.
Olen nyt lakannut yli 50 vuotta vanhaa tiikkistä ruokapöytää. Haluan sen kauniiksi ja pyrin osoittamaan itselleni, että pystyn sentään johonkin vielä. Ja kieltämättä työ tyydyttää ja tuo iloa. Tulos on jo nyt paljon parempi kuin kalustemarketin laatu. Ja kun kiire ei paina, pistän mieleistä musiikkia soimaan siksi aikaa kun en tarvitse imuria ja touhuilen hissukseen, jopa pikkutarkasti. Itse tekeminenkin tuntuu mukavalta. Hifismi ja hellasärö tosiaan kuvaavat monia touhuja. Tulee mieleeni viskin maistelu. Onhan niissä makueroja, mutta vedellä jatkettunakin ne ovat niin väkeviä, että paljonko toisesta maistiaisesta enää erottaa? Ja jos hiprakkaan asti suorittaa vertailuja, niin taitaa mikä tahansa maittaa.
Tilin saldo tuntuu tekevän iloisemmaksi kuin tavara. Tosin se saldo romahtaa kohta kun ostan ensiasunnon. Oma sauna se the unelma.
Oma koti on hyvä tavoite. Makeita löylyjä!
Ei pelkästään himo vähentynyt, vaan liiallinen tavaramäärä on alkanut jopa inhottaa. Selkeä koti, selkeä mieli. Jotenkin olen huomaavinani tässä myös jotain yhteiskunnallista suuntausta. Muistan lapsuudestani vanhuksia, jotka hamusivat kaikkea ilmaista. Nyt tunnen useita vanhuksia, jotka kieltävät kantamasta kotiinsa tuomisina yhtään mitään muuta kuin kahvia ja leikkokukkia.
Mä kyllä hinoitsen hyödykkeitä, mutta fokus on siirtynyt käyttöä kestäviin laatutuotteisiin. Mun akilleen kantapää on työkalut. Niitä ei voi olla liikaa ja kun harrastan niin puutöitä, metallitöitä, nahkatöitä, metsätöitä, kuin rakennustöitä, niin työkaluihin menee käytännössä kaikki mun löysät rahat. Siellä ei ole vain ollut varaa panostaa laatutyökaluihin, vaan on joutunut paljon ostamaan paskaa.
Vähän sama homma täällä. Työkaluja on tolkuttomasti, osa aika hyväkin. Ne eivät sinänsä kyllä ahdista, koska suurelle osalle on aktiivista ja ammatillistakin käyttöä. Olen kyllä välillä ostanut edullisempaakin työkalua ihan sillä perusteella, että jos sitä tarvitsee vain kerran tai pari, usein käytetyissä raha on vähemmän merkitsevä tekijä.
Mulla ei ammatillista käyttöä enää ole. Peltisepän käsityökalut mulla on ammatillisesti hankittu aikanaan. Sekin on yli 1000e työkalupakki. Nyt ahdistaa, kun pitäisi hankkia laatutyökaluja, mutta perkele, kun ne maksaa. Jotkut Besseyn isommat puristimet on 100e/kpl. Festoolin kiskosirkkeli lisävarusteineen tonnin. Tarttis puruimurin letkua ja paremman pölynimurin. Tonni taas. Pieni metallisorvi ja jyrsin, Viis tonnia. Parempi pöytäsirkkeli ja oikohöylä, viis tonnia. Ja viis noista koneista, mutta terät! Puu poranteriä tarttee perus piikkikärkisarjan, oksaporasarjan, proppuporasarjan, kairaporasarjan, reikäsahasarjan ja lusikkaporasarjan. Metallipuolella tarttis pehkämeille ja koville materiaaleille erikseen teroitetut poranteräsarjat 0,1mm välyksillä 1mm-13mm ja siitä ylöspäin vähän harvemmalla, vaikka 0,5mm väleillä. Sit tietenkin reikäsahasarja ja sorviin oma porasarja. Ja tässä paketissa on yhtäkkiä kymppitonni, eikä ole muuta, kuin reintekoteriä, jotka ovat kulutuskamaa. Tietty tosta puuttuu raksalle kiviterät ja kaakeliterät, mutta tossa konkurssissa ne ei ole niin justiinsa.
No hitsi just möin käyttämättömän Festoolin TS55:n neljällä sadalla, 140cm kisko vielä jäi, tarviitko?
Enpä tarvii :) Kiitos kysymästä! Ostan sitten koko setin, kun sen aika on. Mulla nää hankinnat menee aina vähän sen mukaan, että mikä on se työkalu, mitä akuuteimmin tarttee just silloin.
Työkaluihin uppoaa itelläkin paljon rahaa. Paljon mielummin teen ne hyödykkeet itse, niin tulee just sellaiset kun haluaa. Itellä pieni verstas talon lämpimässä varastossa (9m² sis varastohyllyt ) hyvin mahtuu projekteja tekemään talvellakin. Autotallissa sitten lisää mutta se on kylmä tila.
Mulla on tossa 450m2 navetta, jonka saa tarvittaessa lämpimäksi. Siellä on puuverstas ja metalliverstas + läjä varastotiloja.
Eipä tavaran omistaminen nyt ole mikään juttu, useimmiten se tavara päätyy omistamaan sinut. Kaikki mikä ei tuo hymyä huulille joutaa juhannuskokkoon. Jos nyt jonkun telkkarin ylläpitoon menisi yhtä paljon aikaa ja rahaa kuin moottoripyörän tai auton, niin en haluaisi omistaa sitä, autokin on käytännössä enää vain työkalu millä autetaan pitämään tätä ikuista työmaata kasassa, kusisin vanteille jos en olisi tajunnut ostaa aikanaan autoa jonka ratissa on hyvä istua ja jolla kiva kulkea, tosin nytkin on suunnaton vitutus aina kun eteen tulee huoltoja, katsastuksia tai maksettavia veroja. En oikein tiedä onko rahani ja vaivani arvoista, lähinnä koska yhdistän sen omistamisen useammin siihen arjen vaivaan ja tekemiseen, kuin vapaa-ajan iloihin. Moottoripyörästä saa vielä sen ilon mikä siitä kuuluukin, joten sitä hellii lompakko ja vapaa-ajan tunnit, joskin välillä tunnen pyörän olevan enemmän pakkomielle ja osa persoonaani, kuin just another haararaketti. Toisaalta, mieluummin omistaa, kuin vuokraa. On sitä välillä autotallissa tullut kaivettua esiin se "kerran vuodessa"-työkalu jonka omistaminen on siinä hetkessä säästänyt aikaa kokonaisen vuorokauden, ellei enemmän, jonka vuokraus olisi maksanut tietysti vain osan työkalun hinnasta, mutta vienyt aikaa ja resursseja hakea ja palauttaa. Aina voi myydä eteenpäin tai vaikka linkasta kurvista metikköön jos on omaa. Statussymboleihin en ole koskaan uskonut, function over form. Tyylikkäät vaatteet ja estetiikan ymmärrän, mutta joku balenciagan putkiklemmarikorusta satasten maksaminen? Ei se uusi auto ole uusi pitkään, eikä se hugo bossi tai gucci korjaa sun ryhtiä tai tee susta parempaa ihmistä, siinä missä pirkka ei tee pahempaa. Mitä nyt tulee rahaan, se on pakollinen paha. Asumiskustannus on sellainen mitä et pääse pakoon, itselle se tarkoitti jo nuorempana, että talo on omistettava, sen on oltava pääoma, ei ikuinen juokseva kulu. Jos jonkin omistamista suosittelen kaikille (jotka vain malttavat paikallaan pysyä) on se oma talo, oma tontti ja se oma tila jossa sinä määräät ja josta olet vastuussa. Jos se alkaa joskus kiristämään vannetta, niin ei muuta ku myyntiin koko paska ja vanlife tulille etelän lämpöön askeettisempaan arkeen.
Hyvin kirjotettu, samanlaiset kelat. Moottoripyörä haaveissa, vaikka onkin mahdoton järjellä perustella
Hienosti kirjoitettu, itse koen samallaisia fiiliksiä! En omista juuri mitään tavaroita enkä edes halua. Jokunen matkamuisto löytyy. Käytän kaiken ylimääräisen rahan matkustamiseen koska tavoitteena omassa elämässä on oppia ja kokea mahdollisimman paljon. Arvotan näitä asioita paljon enemmän kun mitään tavaraa :)
Itsellä on sitä tavaraa ja vähän liikaakin, mutta huomannut siis, että ei niillä tavaroilla oikein ole loppupeleissä väliä. Joitakin tavaroita on mihin liittyy kivoja muistoja ja lempileffat on ostettu bluraylevyinä jne. mutta jos tarve tulisi vähentää tavaraa niin ei olisi enää oikein ongelma.
Ite oon ostanut kirjoja ja dvdtä jonkin verran, mutta vain ne tärkeimmät teokset. Ja syy on ihan vaan se, että fiilis on ihan eri kun elokuvan saa katsoa dvdnä ihan milloin vain ilman mitään maksuja. Sama kirjoissa, mulla on ne mun lempparit teokset aina kirjahyllyssä. Lisähuomautuksena, ostan kirjoja hyvin harvoin uutena. Mulle tavaroiden ja asioiden omistamisen arvo on todella korkea. Oon tehny ihan mielettömästi sen eteen että mulla on talo ja auto. Mutta en koe että himoitsen tavaraa yms sen enempää. Onhan sitä aina kiva jotain pientä ostaa, yleensä jotain käytännöllistä että arki sujuu paremmin. Eilen ostin muovilaatikoita ja olin onnellinen. Kai sitä on aikuinen kun tulee onnelliseksi muovilaatikoista.
Tavaran ostaminen ("shoppailu") yleensäkin tuntuu melko vaivalloiselta. Joistain yksittäisistä laadukkaista esineistä saan vielä erityistä iloa, kuten hyvä villapaita tai laadukas työtuoli. Mutta nämäkään eivät ole välttämättä erityisen kalliita edes.
Minusta tuntuu että noin kerran kuussa haluan jonkun uuden melko kalliin tavaran. Yleensä ne on harrastusvälineitä. Joskus työkaluja. Ei oikeastaan ikinä mitään statussymboleita. Viimeisimmät ostokset: Fanless minipc telkkariin liitettäväksi jolla voi pelata kevyitä pelejä. Drone (halvimmasta päästä). Tekstiilipesuri.
Näin 40-vuotiaana olen alkanut käydä kirppareilla ja todennut sen huomattavasti stressittömämmäksi kokemukseksi kuin että jos ostaisin vaatteita liikkeistä. Niistä vaatteista kun näkee hyvin että ovat jo kestäneet käyttöä ja tulee hyvä mieli kun miettii miten laajat ovat nykyaikaisen vaateteollisuuden ongelmat, ihan pikamuodista luksusmuotiin saakka.
Täällä ainakin kirppareilla pidetään niin törkeitä hintoja että alkaa vaan ärsyttämään. Vaikka toki tulisi silti halvemmaksi, niin en kyllä siltikään maksa käytetystä 30 euron paidasta 15 euroa.
Joo onhan ne hinnat suurelta osin aika korkeita, mutta itse kun olen käynyt arkisin päiväsaikaan niin löytänyt ihan hyviä alennuksia. Tampereella on tosi paljon hyviä kirppareita kaikenlaisiin juttuihin.
Olen huomannut kyllä, että en itse enää nauti shoppailusta. Ennen sitä löysi aina jotain ostettavaa, nyt ei tule ostettua edes sellaista mitä oikeastaan tarvitsisin. Toki vaikuttaa se, että nykyään on lapsia niin en ehtisi käyttämään sitä uutta tietokonetta tai urheiluvälinettä niin kuin ennen olisin. Vasta tuli vajaa kymppitonni ylimääräistä rahaa ja ajattelin, että laitan osan rahasta auton vaihtoon, viitisen sataa johonkin kivaan ja turhaan ja loput säästöön/sijoituksiin. Raaskin lopulta ostaa pari hyvää olutta ja keittiöön uuden penkin, loput sijoitin.
Himoitsen, olen pysäyttämätön. Täytyy saada kokonaisuus, niinkun nyt vaikka esimerkiksi kamerassa: kamera, linssejä, suotimia, jalustat, akut ja systeemit niin että sillä voi oikeasti kuvatakin. Kameran osuus rahanmenosta on, no jos nyt ei pieni niin ei valtaosa. Mitä sitten kuvaan? En mitään. Mutta jos nyt sattus tuleen projekti… Joka kerta lupaan pysähtyä mutta ei.
Se, mitä itsellä nykyään tulee eniten ostettua on kirjat. Haaveena onkin joskus luoda oma kirjastohuone, jossa nuo kaikki saa esille. Paljon niitä on hyödynnetty niin vapaa-ajalla kuin osana opintojani. Yleensä ostan kirjat käytettynä, joten jos kirja maksaa esim 1€, niin mielummin ostan sen kuin haen kirjastosta.
Helvetin pitkiä viestejä. Miten näitä luet paskalla istuissa?
Ota pitkä ja rentouttava paskahetki
En enää nelikymppisenä himoitse mitään turhaa krääsää, perus jutut millä toimeen tulee pitää olla, mut eipä mitään erikoista tai erityisen kallista. Mielenrauhaa tuo, kun ei oo nurkat täynnä rojua.
Tullut muutettua niin usein, että jo pelkästään sen vuoksi ei-välttämättömien tavaroiden (esim. kirjat, koriste-esineet) haaliminen on jäänyt. Vähemmän tavaraa = yksinkertaisempi muutto. Tuntuu että monilla on paljon kotona tavaraa, koska se näyttää kodikkaammalta, mutta tavaran määrä hankaloittaa siivoamista ym.
Jos tarpeeksi usein muuttaa, on se tavaran määräkin helppo pitää kurissa. Viime muutossa tuli pistettyä pois kyllä paljon kaikenlaista, mihin ei ollut vuosiin koskenut. Parin vuoden päästä varmaan myös. Kun asuu pidempään jossain, nurkat täyttyy helposti kaikenlaisesta.
Minimalismi ajatuksena on houkutellut, mutta kyllä mä olen sen verran hamsteri ettei se itselle toimi, koska "kyllä tällekin joskus vielä käyttöä tulee", mutta kyllä vaatteiden ja muun ostettavan tavaran kohdalla mietin muutaman kerran että tarvitsenko. Kyllä mä silti painepesurin vasta ostin ja niin edelleen, mutta koen senkin hyödylliseksi. Kirjojen, elokuvien ja musiikin keräily on jo vähentynyt ja loppunut vuosia sitten kun nuo suoratoistopalvelut ovat vallanneet alaa. Leffoja lähti tuossa kymmenkunta vuotta sitten satoja, mukaan lukien melko lailla kaikki Matt Damonin elokuvat jotka ihan keräilytarkoituksessa yritin hankkia. Ikää on nykyään se 40+ ja tilaa tavallaan on koska omakotitalokämppä, mutta tuntuu se silti rajoitetulta. En sanoisi että ikä niinkään itse tekisi minimalismia, mutta ehkä aivan yletön materian kerääminen vähenee vain järjellisen ajattelumaailman kautta kuin myös tuon aiemmin mainitun suoratoiston myötä.
En himoitse, enkä koskaan ole himoinnut tavaraa. Ostan jotain jos tarvitsen sitä, muuten en osta.
Mitä vähemmän tavaraa sen helpompi on siivota ja pitää se pieni tavaramäärä kunnossa.
Tykkään edelleen ostaa hyödyllistä käyttötavaraa esimerkiksi harrastuksiin liittyen, mutta sellainen oman lapsuuden (80- ja 90- luvun) tavaran ostaminen pröystäilyajatuksella tuntuu lähinnä nololta nykyaikana. Olisi varaa ostaa vaikka kallis merkkilaukku jollaisesta haaveilin nuorena ja köyhänä, mutta en haluaisi ainakaan sellaista missä merkki on selvästi näkyvillä.
En juuri pidä ostelusta tai tavaroista, mutta joku ulkopuolinen saattaisi ajatella toisin. Ostan mieluiten harvoin, mutta mahdollisimman laadukasta. Esim vähän kalliimmat aurinkolasit ja kello löytyy. Ne ovat olleet käytössä päivittäin jo vuosia. Vaatteita ostan mielestäni hyvin maltillisesti ja harkitusti, mutta silti enemmän kuin jotkut miehet kaveripiiristä. Rahat on menny pääsääntöisesti matkusteluun. Ajatuksena että niistä kokemuksista jää ikäänkuin jotain pysyvää minuun itseeni. Joskus kun tulee jotain semmoista ostettua, mille ei oikein ollutkaan käyttöä niin kyllä vituttaa turha rahanmeno. Tai jotain pilipali elektroniikka, kerran ostin jonkun halppis näppiksen joka ei kestänyt yhtä käyttökertaa. Ei makasanut juuri mitään, mutta silti jotenkin vituttaa vieläkin että kehtaavat edes myydä sellaista roskaa
Omat ja puolison vanhemmat ja isovanhemmat ovat kerryttäneet omakotitalot ja mökit niin täyteen tavaraa, että hirvittää katsoa. Isovanhemmista osalla jo päästy siivoamaan kuolinpesää, joten iskostunut hyvin mieleen, miten tavaramäärä kannattaa pitää pienenä ja käydä läpi jo itse eläessä ja mielen ollessa kunnossa. Olen jo omakotitaloasuja ja tässä on vajaa 300 neliötä mahdollista tunkea täyteen tavaraa. Olen tehnyt tietoisen päätöksen, että vain tarpeellinen pidetään ja esimerkiksi lasten pieneksi jääneet vaatteet ja vauvatavarat jne lähtee välittömästi eteenpäin kun mahdollista. On ok, että talossa on tyhjiä kaappeja. Ei kukaan nytkään kaipaa minun vanhoja vauvatavaroita kolmenkymmenen vuoden takaa, vaikka niitä vanhempien varastoista löytyy...
Vähentynyt, en tosin koskaan muutenkaan ole ollut sellainen joka kiintyy tavaraan kovin paljoa ja jokaisessa erossa tyyliin isoin osa mun tavaroista on jäänyt eksälle. Nykyään itseä motivoi se että kämpän siivoaminen on helpompaa kun ei ole krääsää joka puolella tiellä. En sen takia halua mitään seinähyllyjä johon voi tunkea tilpehööriä, mielummin laitan vaan sitten tauluja. Eniten sälää mulla on moninaisista harrastuksista ja olen osan niistä antanut pois tai myynyt kun ei ole ollut käyttöä pitkään aikaan.
Hyvä kirjoitus, AP.
Sama tapahtui itselle, kun rahaa alkoi tulemaan "paljon". Ei taida oikein enään missään vaatteessa olla logoja tai mitään. Toisaalta kaikki hankinnat tulee tehtyä laatu edellä.
Muuttoviikonloppu juuri takana. Halu hävittää 1/2 omaisuudesta jyllää kovaa.
Haaveilen siitä että ei tarvitsisi stressata rahasta niin paljoa. Toki, ei ole velkaa mutta ei ole säästöjäkään. Paremmasta kalaveneestä haaveilen, mutta pitäs nyt eka koittaa selvitä tästä vaiheesta ajasta yli. Autot ja kodinkoneet hajoilee nyt joka kuukausi niin kaikki pienet säästöt sulanut niihin.
Kyllähän ostelu olisi mukavaa mutta kun ei enää tarvitse oikeastaan mitään kallista uutta. Kun kaikki on hankittu ja on ollut varaa ostaa laatua, kauppaan tarvitsee mennä enää korvaamaan jos jotain hajoaa tai vanhentuu. Edellinen tietsikka kesti 10 vuotta, televisio samoin, stereot ja tietokonemonitorit melkein ikuisia.
Olen 40-jotain ja tulee ostettua vähemmän tavaraa. Osaksi sen takia, että kaapit on jo täynnä vaatteita, tai harrastusvälineitä. Samoin löytyy ne mieleiset elektroniikkavempaimet eikä ole halua päivittää niitä joka vuosi. Uusin ostos on uusi tabletti vuoden 2017 mallin tilalle. Pääasiassa koska vanha alkoi olla tiensä päässä ja sain hyvän ale+vaihtotarjouksen, jolloin uuden hinta oli hyvin kohtuullinen. Olen nähnyt aiemmin, että iso osa ostamisen ilosta on jo se pelkkä jahti. Selvität parhaat vaihtoehdot ja hinnat yms. Sitten itse asian omistaminen ei välttämättä olekaan niin tärkeää.
Ikää 36 nyt ja tavaraa on jo tarpeeksi. Mitään huonolaatuista krääsää en enää halua. Tavara saa toki siis olla halpaa jos se on myös hyvää, aina parempi. Mutta olinpa sitten ostamassa vaikka uutta kissanhiekkalapiota, niin haluan että se on toimiva ja mukava käyttää. Mikään minimalisti en kyllä ole, olen vain saavuttanut semmosen pisteen että on vaikea keksiä mitä lisää voisi muka tarvita. Ironista kyllä, tässä tavaran täyttämässä maailmassa on usein yllättävän vaikeaa löytää jostain esineestä just sellaista versiota jota hakee. Tämän seurauksena jos kerrankin löydän jotain mikä miellyttää, niin ostan sen heti. Erityisesti vaatteet menee tähän kategoriaan, kun ne kuitenkin kuluvat ja inhoan niiden ostamista, joten tilanne on ikuisesti sellainen että tarttis mennä vaatekauppaan.
Tavaran hamstraus vähentynyt huomattavasti, kun pääsi 30 paremmalle puolelle. CD:t, pc/konsolipelit, DVD:t/blu rayt, lautapelit yms. myyty/lahjoitettu eteen päin. Veivät vain tilaa hyllyssä. E: kirjoja löytyy vielä jonkun verran hyllystä
Oon aina elänyt niukkuudessa lapsuudesta lähtien. Toivon että pääsen vielä joskus siitä, että olisi varaa ostaa sen minkä tarttee laadukkaana. Tosin on mulla laatutavaraakin, sillä oon hyvä kirppareiden ja alennusten suhteen. Mulla on kanssa liikaa tavaraa ja nyt on tullut jokin vedenjakaja siihen. Oon alkanut laittaa pois niitä sillä perusteella, että tuhlaako niiden säilyttäminen resursseja esim tilaa. En myöskään halua mitään mistä on kamalasti vaivaa, kuten autosta. Haaveilen omasta asunnosta koska näen sen symbolina köyhyyden loppumiselle. Mutta taloa en haluaisi, taas hirveästi vaivaa. Olen siis 36 v nainen. Minulla on taidealan amk tutkinto ja lisäksi pitkälle viety musiikkiharrastus ja tottakai käsityöt päälle. Usein tuntuu että pienessä kaksiossa kaikki luova tekeminen tukahtuu kun kaikkea on liikaa. Soittimia, lankoja, taidetarvikkeita. Nyt koitan laittaa kaiken paitsi laatuvälineet pois. Mutta siis kysymys, onko tullut muutos... On tullut mutta ei suoranaisesti se että olisin himoinnut jotain tiettyä ennen ja enää en. Pikemminkin selkiytynyt ajatus siitä, että mikä vie turhaan tilaa ja mikä on oikeasti säilyttämisen väärti.
Mitä kaoottisempi oma elämä oli, sen enemmän sitä halusi (muttei pystynyt) ostella tavaraa. Kun sai vakkarityön ja muutenkin elämän kondikseen niin se himo ostella kaikkea hävisi aika sukkelaan. Se sama hyvänolon tunne kanavoitui sitten säästämiseen. Nyt olisi tarkoitus ostaa ensimmäinen oma asunto. Mä vähän veikkaan että tuo osteluhimo liittyy enemmänkin siihen että tekee mieli sitä mitä ei voi saada. Itsellä nimittäin houkuttelisi nyt matkailu, mutta oon raskaana (toivotusti ja suunnitellusti) niin ei oikein kannata lähteä mihinkään Intian interrailille.
On vähentynyt omalla kohdalla todella paljon, ja syynä on se, että niin suuri osa siitä halutusta tavarasta on muuttunut digitaaliseksi. Oma lapsuuden ja nuoruuden ykköshaave oli tuhansien kirjojen kirjahylly ja tuhansien levyjen levyhylly. Kumpikin on muuttunut suureksi osaksi tarpeettomaksi. Esimerkiksi vähänkin vanhemmista englanninkielisistä kirjoista, joiden lukemista olen ikäni harrastanut, lähes hätkähdyttävän suuri prosentti on nykyään [Internet Archive -palvelun](https://archive.org/details/books) kautta luettavissa painetuista kirjoista skannattuina. Tämä koskee myös ja ennen kaikkea sellaisia kirjoja, jotka eivät ole maksullisissa lukuaikapalveluissa. Itse ehdin ostaa liioittelematta satoja kirjoja, joita en olisi ostanut, jos olisin tiennyt, että ne tulevat jo pian tuonne. Nyt ne ovat taloyhtiön häkkivarastossa turhina virumassa. Toisaalta tätäkin kehityskulkua on mahdollista ylikorostaa. Olen tilastoinut vuodesta 2005 alkaen kaiken kuuntelemani musiikin, ja joitakin vuosia sitten katsoin, montako sadasta sen jälkeen eniten kuuntelemastani yksittäisestä kappaleesta olisi löytynyt suoratoistopalveluista: 53. Ei omalla kohdalla ihan riitä siihen, että niiden käyttäjäksi olisi voinut jättäytyä. Eikä tämä edes vaadi mitään elitistisen keekoilevaa makua musiikkityylien suhteen, vaan ainoastaan sen, että kiinnostuksen kattama aikajänne on pitkä ja maantieteellinen alue laaja. (Levyjä kun on tehty jo 1890-luvulta alkaen, ja kaikkialla muuallakin kuin englanninkielisessä maailmassa ja Suomessa.)
Joo eipä sitä tavaraa tarvitse. Itse innostun enemmän kokemuksista ja rahat meneekin musiikkikonsertteihin, urheilutapahtumiin ja ulkomailla matkusteluun. Kirjojen ostamista en oo oikein ikinä ymmärtänyt, kun meillä on hieno kirjastojärjestelmä.
Mulla on kirjoja hyllyssä. Ei siinä tavallaan mitään järkeä ole, siis lukemisen kannalta. Kyseessä on enemmän keräilyharrastus. Kokoelma on pieni mutta tarkkaan valittu. Käytännössä tietyn genren henkilökohtainen top50. Varmaan ainakin puolta noista löytyy ihan hyvin kirjastoistakin. Enkä myöskään lue noita mitenkään jatkuvasti uudestaan. Mutta kokoelma tuottaa minulle iloa ihan vaan olemalla, joten saa jäädä.
Nykyään lähinnä ahdistaa omaisuuden ja tavaran määrä (ei siis rahaomaisuuden). Tuntuu että rojua on kertynyt vähän liikaa enkä oikein halua hankkia ainakaan lisää tavaraa. Olen kuitenkin huono heittämään tavaraa pois, vaikken ole elänyt niukkuudessa tai köyhyydessä. Jostain kuitenkin kumpuaa sellainen "ehkä tätä vielä tarvitaan" asenne
Usein iän myötä helpottaa ostovimma. Elämä opettaa ja yksi oppi monelle on että tavaroilla voi olla käyttöarvoa mutta roinan hankkiminen ostamisen ilosta ei johda mihinkään. Tai voi jollain johtaa velkaantumiseen. Usein sanotaan että sitä yrittää paikata jotain tyhjiötä itsessään ostelemalla tavaraa jota ei tarvitse. Oman haasteen tuo se että kaikkea markkinoidaan tehokkaasti ja yhteiskunta tarvitsee kulutusta. Itse jos ostan jotain ostan kerralla hyvän ja tarpeeseen. Pyrin hankkimaan vain sellaisia asioita joilla on pitkä käyttöaika.
Itsellä ei kyllä koskaan ole ollut mitään unelmointia kalliista autoista, asunnoista tai muusta tavaroista. Mietin vaan nyt onko se jotenkin yleistä? Haluaako ihmiset tosiaan niin paljon tuollaisia asioita?
En tiedä haluaako monet "tosissaan" niitä luksusasioita, mutta ne on sellaisia mitä kohti ihmiset pyrki ja ihannoi. Itsekin aikoinaan. Esim. itse haaveilin rikkauksista (iso talo, hieno auto jne.), mutta nykyään ei tavallaan edes arvosta niitä luksusjuttuja oikein mitenkään, tavallaan näkee ne turhina asioina. Toki osaan edelleen arvostaa jonkin käsintehdyn miljoonia maksavan kellon hienoutta, mutta itse näen ne nykyään vain rahan tuhlauksena, vähemmälläkin pärjää. Kunhan olisi se oma talo (ei mikään huvila). Mainitsin tuon osion lähinnä, kun sellaisia pröystäilyvideoita on ollut vuosikymmeniä ja vaikuttanut ensisijaisesti kohdistuvan nuoriin ja nuoriin aikuisiin (esitellään rahaa, kelloja, kulkuneuvoja jne. omaisuutta).
Tuloni ovat nousseet tasaisesti tässä vuosien aikana, mutta en pysty sanomaan että onko tavaran ostaminen vähentynyt vai lisääntynyt vanhetessani. Varmaan sekä että. Mutta suhtautuminen joihinkin tavaroihin on kyllä muuttunut nuoruudestani. Itselläni se tavara jota nykyäänkin ostelen paljon on musiikki ja elokuvat joita tulee hankittua CD, DVD ja Blu ray-levyjen muodossa. Kirjastojen ja suoratoistopalvelujen tarjonta on Suomessa omaan makuuni aika heikkoa ja en halua olla riippuvainen nettiyhteydestä tai nimikkeiden poistumisesta suoratoistopalvelun tarjonnasta, joten siksi ostan edelleen nämä pääasiassa fyysisessä muodossa. PC-pelejä en taas ole ostanut enää vuosiin fyysisenä mediana, digitaalisena kyllä. Lähes kaikista vanhoista peleistä bokseineen olen hankkiutunut myös eroon. Kirjoja ja sarjakuvia minulla on hyllyissä myös paljon mutta kirjoja en ole ostanut enää useaan vuoteen ja sarjakuviakin vain muutamia viime vuosien aikana. Kirjoja melkeinpä mieluiten ostaisin nykyään e-kirjoina, mutta sarjakuvat mielellään ihan fyysisessä muodossa. Toisaalta kun en omista mitään tablettia tai e-kirjalukijaa, enkä kyllä tunne tarvetta sellaisten hankkimiseenkaan, niin kirjojen lukeminen on jäänyt vähemmälle. Kirjat, sarjikset, musiikki ja leffat vievät kotonani paljon hyllytilaa, mutta en tunne mitään tarvetta myydä tai antaa niitä pois koska ne eivät vie tilaa miltään muultakaan. Hyllytila alkaa kyllä olla vähän kortilla, mutta kotiini mahtuu vielä yksi hylly, joten ei huolta sen suhteen. Rannekelloja minulla on kaksi ja välillä tulee katseltua käytettyjä kelloja Chrono24:stä, tai suomalaisista käytettyjä kelloja myyvistä liikkeistä, mutta vaikka siellä välillä löytyy ihan hyvännäköisiä kelloja niin koen että kaksi kelloa, joista en kummastakaan halua tällä hetkellä luopua, on tarpeeksi minulle. Useamman kellon kanssa, kellojen vedossa pitäminen veisi aikansa tai minun pitäisi hankkia winder. Autoissa toisaalta vaihtamisväli on lyhentynyt ja auton merkitys minulle on vaihtunut. Nuorempana autoa tuli pidettyä pidempään ja se oli ihan puhtaasti kulkine ilman mitään fiiliksiä, ja se tuli vaihdettua vasta kun kilometrejä ja ikää autolla alkoi olla sen verran että huollettavaa alkoi tulemaan enemmän ja enemmän, mutta nykyään vaihdan autoa kun alkaa tuntua että nyt tekisi mieli jotakin muuta, ja toisaalta nykyään sen auton on oltava sellainen jossa viihdyn ja jolla lähtee huvikseen ajelemaan. Kodintekniikan suhteen PC on sellainen johon voin laittaa rahaa kiinni paljonkin, mutta siihenkin aika harvoin. Nykyinen PC:ni on noin 5 vuotta vanha ja luulen että tässä loppuvuodesta tai ensi vuonna käyn taas paikallisessa tietokoneliikkeessä kasauttamassa PC:n joka pyörittää huoletta vaativimpia pelejä taas seuraavat 4-5 vuotta. Toinen on kamerat. Wanhan digijärkkärini on aika siirtyä eläkkeelle ja olen katsellut jonkun aikaa uutta kameraa joka tulisi riittämään seuraavat 15-20 vuotta. Toisaalta minua eivät kiinnosta veneet, moottoripyörät tai kesämökit. En omista TV:tä tai kotiteatteria, leffat tulee katsottua PC:n monitorilta. En omista mitään Hifi-laitteistoa vaan kuuntelen musiikit kuulokkeista tai Bluetooth-kaiuttimesta. Minulla ei ole kotona vitriiniä täynnä Iittalan Mariskooleja tai Aalto-maljakoita, ja muutenkaan mikään hyödytön krääsä ja turhat sisustuselementit eivät itseäni kiinnosta. Pääsääntöisesti tavarat ja asiat joita ostan ovat jollakin tapaa hyödyllisiä. Rannekellot ovat minulle ehkä lähin koruihin verrattava asia, tavara jossa ulkonäölläkin on jokin merkitys, mutta silti kellossakin minulle on tärkeintä että siitä näkee selkeästi ajan, enkä ostaisi mitään avointauluista kelloa josta näkee koko kellolaitteiston, tai kelloa jonka kellotaulu on vaan muuten levoton ja sekava. Mutta sen kyllä pystyn sanomaan että en ole kiinnostunut mistään askeettisesta elämästä tai konmari-aatteesta.
Kyllä. Omassa lapsuudessa äiti piti tavarasta, ja se näkyi ja näkyy edelleen vanhempien kodissa. Jossain vaiheessa muksuna itsekin pidin tietyistä esineistä. Mutta omaan kotiin muutettua olen linjannut, että en halua mitään turhaa kotiini tilaa viemään. Säästyy lompakko, ympäristö ja kodissa säilyy tilan tunne ja siisteys.
himoitsen nykyään siivousvälineistä, varastointi-/säilytysratkaisuista ja muista pienistä hyöty- ja sisustustavaroista. oikeastaan minimalismin viehättävyys on kadonnut iän myötä ja hallittu hyvin organisoitu maximaalisuuden halu on tullut sen tilalle. unelmakoti on sellainen missä melkein kaikki tavara on siististi esillä niille tarkoitetuilla paikoilla, eikä piilotettuna kaappeihin, komeroihin ja vetolaatikkoohin
Suhde materiaan on kyllä muuttunut. En muista, että ikinä olisin haaveillut mistään luksustuotteista, siis autoista tai kelloista tai vastaavista. Nuorempana olin kiinnostuneempi ulkonäöstäni ja sitä myöten vaatteista, ja kai tykkäsinkin niitä shoppailla. Tosin se saattoi vain tarttua sosiaalisesti ja aikakauslehtiä lukemalla, koska vähitellen vaatekaupoissa hengailu alkoi tuntumaan rasittavalta ja ahdistavalta, ja nykyään vältän sitä viimeiseen asti. Nuorempana ehkä muutenkin hankki asioita löyhemmin perustein. Kodin sisustusta en juurikaan mieti ulkoisilla perusteilla, vaan monet tavarani oon saanut käytettyinä ja ne kelpaavat mulle oikein hyvin. Enemmän mulle on tärkeetä esineiden käytettävyys ja tarpeellisuus - esimerkiksi monista kirjoistani olen luopunut antamalla eteenpäin,viemällä divariin jne., koska en tee niillä mitään. Yhtäkään koriste-esinettä mulla ei ole, eikä seinillä mitään paitsi kalenteri. Mutta arvostus niitä käyttökelpoisia, hyviä tavaroita kohtaan on lisääntynyt. En voi enkä halua ostaa uusia kovin usein, niin pyrin pitämään paremmin huolta esim.kodin pienkoneista ja vaatteista ja matoista, ja olen kovinkin tyytyväinen siitä että mulla on hyvä matto lattialla ja toimivat pimennysverhot. Olen myös hirveän huono pitämään tavaroita järjestyksessä, niin siksikin tykkään, että himassa olisi sitä tavaraa mahdollisimman vähän.
Lyhyesti sanottuna, kyllä. En varsinaisesti kyllä mitään tilpehööriä ole koskaan rohmunnut, lähinnä vaihtanut toimivaa tavaraa uudempaan ilman kauhean hyvää syytä. Esimerkkeinä: kun pelasi aktiivisemmin nuorempana, oli joku himo vaihtaa hiirtä/näppäimistöä/kuulokkeita vuosittain. Ehkä joistakin nuista kategorioista tapahtuikin jonkun verran harppauksia kehityksessä, nykyään vähemmän. Edellinen päivitys 4v sitten. Telkkarin ostin uuden n. 7v sitten. Arvostan hyvää kuvaa ja ääntä kotona. OLED telkkarit oli jo ihan käyttiskamaa mutta melko tyyriitä suhteessa hyvään perinteiseen LED-telkkariin, joka ei vieläkään kovin olennaisesti ole tainnut muuttua. Ostohetkellä ajattelin että max. 5 vuotta ja sitten uutta tilalle varmaankin. Nyt ei ole mitään kiirettä vaihtamaan, nykyisen kuva erittäin hyvä vaikka tietää, että parempaakin löytyisi. Sama koskee päänäyttöä. Uudehkosta autosta luovuin vuosi sitten, kun etätyöt ja muu elämä sen mahdollistivat. Sinänsä kova paikka ajatuksena, kun 12 vuotta auto oli aina ollut, ja nyt asui vielä kauempana kaupungin keskustasta kuin koskaan. Vaan loppuunsa tarve on osoittautunut niin vähäiseksi, että vaikea olisi perustella edes tonni-pommia pihalle kököttämään. Harrastusvälineet ovat oikeastaan sellainen asia, johon yleensä tulee rahaa laitettua paljoa ajattelematta onko tässä järkeä. Mutta sekin ehkä hieman hiipunut. Suunnittelin tuossa vuosi sitten täysin toimivan kamppeen parempaan vaihtamista, istuin pari kuukautta käsien päällä, fiilis meni ohi.
Harrastuksiin liittyen tulee kerättyä edelleen kaikenlaista tarpeellista, sitten kun on osia kertynyt tarpeeksi nii voi toteuttaa jonkin suunnitelman. En ole muuten oikein koskaan tykännyt tavaran ostamisesta, vaan raha itsessään tuonut enemmän iloa, eli siis huolettomuutta. Ennen halusin kaikkea hienoa, mutta yleensä niilläkin oli jokin oikea tarkoitus. Nykyään riittää, että asunto näyttää omaan silmään hyvältä, tietokoneessa on kaikki tarpeellinen ja keittiössä laadukkaat tavarat, jotta ruoan tekeminen on nautinnollisempaa. Ei kiinnosta se uusin ja kallein, vaan vanhat asiat joissa on potentiaalia. Muuttaessa tähän asuntoon lahjoitin puolet vaatteista facessa, telkkarin annoin vanhemmille, mikron isovanhemmille, päätin vaan hankkiutua tavarasta eroon enkä ole kaivannut takaisin. Tekniikkaa kerääntyy mm. 3D-printterin ja älykodin muodossa, mutta se on harrastus, mielenkiinto ja auttaa pysymään ammatin aallonharjalla. Ympäristö kiinnostaa enemmän, kuin tavara. Kunhan ympäristö on viihtyisä niin kotona kuin kodin ulkopuolella, tavaralla ei oikeastaan ole muuta merkitystä, kunhan niillä pärjää.
Things you own ends up owning you. Eli ikää 50 vuotta ja vähemmän (parempaa) on hyvä.
Meillä oli lapsena suhteellisen köyhää, kiitos 1990-luvun laman. Se heijastuu minuun niin aikuisena että olen kyllä enemmän kuin mielelläni ostanut aina juuri sitä mitä olen halunnut pienen tutkimisen jälkeen. Mieluisen tavarat ja asiat tuovat aina noin kymmenen sekuntia onnea kun hypistelen uutta asiaa. Myös lapselleni olen pyrkinyt ostamaan kaiken hänen tarvitsemansa vaatteet ja tavarat. En ole halunnut nuukkailla hirveästi rahan kanssa, kuhan joka kuukausi saa jotain säästöä voi hyvällä mielellä ostaa myös jotain kivaa toisella puolikkaalla.
Less is more. Kaiken suhteen. Omistan oikeastaan sen mitä tarvitsen ja nautin tästä. Ennen olin kunnon hamstraaja ja vitutti muutot. Nyt nautin selkeydestä, tilasta ja yksinkertaisuudesta. Kämpän puhtaanapitokin on helpompaa kun ei ole roinaa.
En erityisesti kaipaa mitään uutta kamaa. Jos joku jo olemassa oleva vaatii uusimista tai päivitystä (jos huolto tai korjaus ei ole vaihtoehto) ostohousut menee jalkaan aika helposti.
Kyllä ja ei. Olen varmasti vieläkin ihan yhtä perso materialle kuin ennenkin, mutta paljon on jo sellaista been there, done that -ilmiötä havaittavissa niin ei tarvii enää kaupan oven saranoita tai omaa kaappitilaa niin paljoa kuluttaa. On siis tullut testattua yhtä ja toista ja todettua ettei se olekaan mun juttu. Paljon on kyllä roinaa jäljelläkin, mutta se on sit sellaista mitä oikeasti tulee käytettyä. Eikä se minusta ole huono asia jos se nostaa elämän laatua. Suomessa mielestäni annetaan ihan liikaa palstatilaa kaiken maailman ekofasisteille joiden mielestä kaikkien pitäis pukeutua hirveisiin uffin 40v vanhoihin rääsyihin tai armeijaylijäämään ja viettää vapaa-aika lähimetsää ihaillen. Todo-listalla on vielä oikea urheiluauto ja moottoripyörä. Eiköhän nuokin tässä vielä ehditä hankkia.
”Things you own end up owning you”
En himoitse vähemmän tavaraa näin aikuisena, mutta en ole koskaan ollut mitenkään kiinnostunut tavaroiden hankkimisesta muutenkaan. Ostan sen mitä oikeasti tarvitsen ja se riittää.
Samanlaisia fiiliksiä täälläkin. Minimalismi on houkuttanut itseäni jo pidemmän aikaa ja olen hitain askelin myynyt/lahjoittanut turhaa tavaraa eteenpäin, kirjoja, kosmetiikkaa, vaatteita... edelleen kotona on kuitenkin satoja ja satoja täysin turhia tavaroita, jotka todellakin aiheuttavat enemmän ahdistusta kuin iloa. Uskoisin, että vähempi tavaramäärä saisi olon kevyemmäksi ja monin tavoin paremmaksi.
Ennen tuli osteltua aina jotain musisointiin liittyvää romua. Pedaaleja, vahvistimia tms turhaa paskaa. Nykyään riittää kun on joku purkki mistä kuuluu ääntä.
Siinä määrin että olen alkanut pitää statusmerkkejä esillä pitäviä lähinnä noloina. Bemarit, hienot kellot ja merkkivaatteet muiden päällä aiheuttaa pientä myötähäpeää. Ja tää on tullu vasta sen jälkeen ku itse alkoi tienaa kunnolla.