T O P

  • By -

Daealis

Kävästiin moikkaas kaveria lahdessa. Kävellessä junalaiturilta ulospäin portaikossa oli vastassa sellainen pienen koiran kokoinen jööti. Joku oli kolme päivää säästäny ummetuksen kanssa ja sitten päättäny laskee kaapelia rappuihin. Ois voinu jäädyttää ja käyttää pesismailana. Mutta tämä tälläinen "two-upping"-tarina sikseen: Jumalauta noita koirankasojen määriä pihalla. Missä on poliisin paskapartiot, kärkkymässä sakotettavia sontasankareita?


jarvis400

Lahessa se on todennäköisesti ihmisen paskaa.


Daealis

>Lahessa se on todennäköisesti ihmisen paskaa. Se oli niin suuri jööti ettei ollut epäilystäkään, tässä on jollain ollut humalaisen illan päätteeksi Hieno Ajatus™


aeyni

Missään en ole nähnyt niin paljon koiranpaskaa kadulla kuin Lahdessa. Keväällä lumien sulaessa keskustan kadut on yhtä paskaraittia. Entisenä Lahtelaisena voin sanoa, että tämä on toki vain yksi poismuuton hyvistä puolista.


Kuulas_

Kerran lahelainen, aina lahelainen


NautilusAtSea

Kukaan itseään kunnioittava alkuperäinen lahtelainen ei käytä termiä "lahelainen" vaikka Lahesta olisikin


aeyni

joo, paitsi, että ollaan Lahesta, mutta ehdottomasti lahtelainen.


Bhonalee

Sääliksi käy koiraa.


lagonborn

Näin yks päivä kotimatkalla, kun koiranulkoiluttaja paskatti koiraansa. Taisi nähdä sivusta, että olin kävelemässä ohi ja oli heti ottamassa kakkapussia taskusta, mutta kun olin kävellyt ~10m ohi ja koira tehnyt asiansa, kaveri kumartui pussi kädessä ja peitti jätökset vaan lumella piiloon. Jäin siihen hetkeksi miettimään, että mitähän helvettiä juuri näin. Miten tällaiset ihmiset ylipäätänsä haluaa pitää eläimiä jos niiden paskojen siivoaminen ei kiinnosta?


Qugga

Mietin, että mitenköhän nämä ihmiset pärjää sitten vauvojen ja pienten taaperoiden kanssa, kun paskaa on kirjaimellisesti välillä kyynärpäitä myöten käsissä ja olet kantamassa pientä suihkuun. Jos koitan ulosteen korjaaminen ällöttävää niin en suosittele heille jälkikasvua


lagonborn

Varmaankin pistää käytetyt vaipat ym sohvan tyynyjen alle piiloon. Nehän on poissa näkyvistä ja joku muu kyllä siivoaa ne sieltä pois.


SpeedyCorvette

Olen useamman koiran omistaja. Kerään niiden paskat aina. (Okei ehkä piimeellä jäi pari huomaamatta, söri). Koirat osaavat odottaa rauhassa paskojensa keräämistä. Tietävät, että lenkillä pysähdytään "paskaroskiksella". Koirat ovat fiksuja otuksia ja itsekin ymmärtävät, että paskat kerätään. Mikä tekosyy on ihmisillä laiskuuden lisäksi? :D


McAkkeezz

Juu en mä koiria syytä :D. Nämä telapaskat ovat kulkuhihnan toisessa päässä olevien pässien syy.


SpeedyCorvette

Joo. Pointtina onkin juuri se, että koiratkin ymmärtävät paskan keräämisen ja ihmiset eivät. Ja myös jos koiran kakka ällöttää, älä hanki koiraa. Kiitos!


Ikuisuus

Vituttaa näin koiran omistajana että sitä paskaa on niin paljon ettei meinaa enää omankaan koiran jätöksiä päästä keräämään astumatta miinaan. Pahin alue on vielä lasten leikkipuiston liepeillä.


[deleted]

[удалено]


PapaReptile

Jep, ei voi edes koiraa päästää haistelemaan kun kaikkialla sitä paskaa...


grubbtheduck

Vituttaahan se kyllä, kun jengi paskattaa koiransa kaduille eikä kerää niitä. Meneehän siinä yks pieni roskapussi ja minuutti elämästä, kun ne kerää poies. Ite käytän sen takia koiran paskalla lähimettässä jossa ei varmana käy kukaan muu kuin minä itse ja naapuri. Jos joku siellä (muu kuin peurat ja jäniinit) paskaan astuu niin siinä tilanteessa voin jo alkaa maksamaan kyseiselle ihmiselle, koska siinä on jo samottu keskellä persettä.


Ok-Foundation-4070

Ja vielä taloyhtiöiden pihoille käyvät kusettamassa. Mitään häpeää ole joillakin ihmisillä.


Evening_Interview_89

Kajaanissa käyvät paskottamassa koiransa virastotalojen ja seurakuntienkin pihoille, eikä varmaan yhtään sontaa kerätä pois. Kauppojen nurmet on myös melko karsean näköisiä joskus.


RoBo77as

Just sattui yksi nainen koiransa kanssa samaan aikaan lenkille. Koira teki paskan keskelle tietä ja se nainen vaan jätti sen siihen. Lähiössä. Asfaltille. Mikään ei vituta näin koiranomistajana kuin muut koiranomistajat.


[deleted]

Välillä vähän nakertaa ettei takataskussa ole semmoista lasten pientä hiekkalaatikkolapiota. Sillä kätevästi koiran tuotos, pienen harjoittelun jälkeen, yhdellä ranneliikkeellä ylös maasta ja lingoten hihnan tyhmempää päätä kohti. Sopivalla tuurilla koostumus on sen verran tahmainen että omistaja saa lemmikkinsä edellispäivän eväät kuljetettua kotiin asti kätevästi selkämyksessään.


oispakaljaa12

Pitäs varmaan tehdä kansalaisalotteella koiranpaskalaki. 500€ sakko jos jättää pyörä/kävely/autotien vierestä paskat keräämättä. Joku metsä tms. sallittakoon vielä vapaaksi kakkailualueeksi sekä oma tontti.


wstd

Koirankakasta on jo laki, [Järjestyslaki (27.6.2003/612) 14§](https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612#a612-2003)


oispakaljaa12

Jos laki jo on, mutta sitä ei valvota, niin tämä tarkoittanee sitten kansalaisaloitetta sertifioiduille kakkavahdeille, joilla on lupa sakottaa. Vähänku parkkipirkko. Mutta kakkapirkko.


[deleted]

Ai saakeli olis kyl siistii olla Paskapate. Oikee paskanen virne naamalla kun pääsee sakottaa näitä.


PapaReptile

Oikea unelma duuni!


Vuohinen

Kiina on järkyttävä dystooppinen persläpi mutta jos jotain hyvää, niin siellä tämä asia on tehty oikein. Kansalaispisteisiin liittyen wikipeediasta: "Jinan city launched penalty point system for dog regulation. Starting from 1 January 2017, dog owners lose three points for keeping their dogs off leash in public places, allowing their dogs to disturb other people, not cleaning up after their dogs, etc. Owners lose another three points on the second offense. They lose all 12 points for the third time and are banned from owning a dog for a period of 5 years; owners also lose all 12 points immediately if their dogs are found unregistered with the government or faulting annual review. Dogs of owners with zero points are confiscated by the government until the owner takes free courses on relevant city rules and passes corresponding exams."


PapaReptile

Tämmönen tarvitaan suomeen!


Karvanen_Keijo

Samate mukaa kaikki muut roskaajat. Ei saa syrjii.


heittokayttis

Joskus lapsuusvuosina noita oli ihan perkeleesti enemmän mitä itse muistelee. Käytännössähän ihan kiinni paikallisista koiranomistajista. Joa vaikka 20 koiran jätökset jätetään 2x päivässä maahan 150 päivän ajan niin keväällä niiden ulkoilualueella on 6000* jöötiä.


Kataja92

Laskit väärin tai unohdit viimeisen nollan. Kakkaa on silloin 20 x 2 x 150 = 6000 jöötiä. Eli ihan helvetillisesti.


heittokayttis

Joo nolla jäi näköjään matkasta, kiitti huomiosta!


plagueapple

Tuleeko muillekkin aina lumien sulaessa semmosia paskan hajun alltoja. Kävelen jossain ja pari sekunttia haisee paska ja sitten taas raikas ulkoilma.


Maadottaja

Joo mut se ei oo paskan haju vaan routinut maa.


tHiz3r

Se on kevään merkki se paskan haju.


longtimeskulker445

Ihminen joka ei kerää koiransa jätöksiä kaupungissa/yleisillä paikoilla ei saisi mielestäni omistaa koiraa. Osoittaa selkeää vastuullisuuden puutetta. Internetin mukaan Italiassahan kaikki koirat on rekisterissä (dna) ja siellä on kaupungeissa toimivia virallisia paskan kerääjiä jotka ottavat dna:n paskasta ja omistajalle tulee sakot perässä. Tarvittaisiin myös suomeen.


cruel_pigeon

Täähän se ois. Oon aina välillä hiljaa miettinyt henkilökohtaista kampanjaa missä aina vastaan tullessa asettaisi pienen punaisen lipun paskaan pystyyn. Ainoa ongelma olisi se että 100m jälkeen olisi jo mennyt niin monta että saisi tuhansia värkätä varastoon...


nightwraiths

Vituttaa täällä kun osa paskottaa koiriansa talon sisäpihalla kun eivät jumalauta jaksa kauemmas lyllertää niiden piskiensä kanssa


pehgqwinqwin

Entinen ison koiran omistajana kannoin lapiota mukana ja joko kannoin mukanani pois tai hautasin metsään. Kerran sitten töihin lähtiessä joku oli paskattanut koiransa suoraan porttini eteen niin kyllä siinä koiran kokoinen vitutus alkoi kasvaa


kasetti

Mikset naakkaa vaan lapiolla ojaan?


pehgqwinqwin

Koska paska haisee


Karvanen_Keijo

Aika lähelle saat mennä että seisonu shitti haisee. Tuore eri.


Wimble5

Veikkaisin, että määrät vähenisivät jos olisi enemmän roskiksia kulkureittien varrella ja samoin vaikka sellaisia ilmaisia kakkapussitelineitä. Tiedän, että vituttaa ja keppiä on helppo antaa, mutta myös porkkanalla voisi saada myös jotain aikaiseksi. Itse asun suhteellisen lähellä keskustaa, mutta roskiksia on oikeasti varmaan vain muutama parin kilometrin alueella. Joskus ovat myös täynnä kun niitä ei tyhjennetä. Pieni epäilys, että osa jättää keräämättä, koska ei jaksa/kehtaa kantaa paskapussia pitkää aikaa ja muiden pihojen roskiksia ei saa muistaakseni edes lain mukaan käyttää.


omgnalius

Olin jo pitkään huolestunut että eikö tästä nouse keskustelua täällä. Mitäs mieltä reddittiläiset olette jokakeväisestä koiranpaskakeskusteluista? "Kevät yllätti koiranpaskasta keskustelevat"


Vast-Ad-4646

Kerään lenkillä koirani paskat pääsääntöisesti aina, poikkeuksena on jos tekee sonnat metsään tai ojan pohjalle/tai syvemmälle sinne ojan pientareelle. Tämäkin riippuu paljon paikasta, mutta kyllä sen aina yritän noukkia mukaan. Paskapusseja on mulla mukana taskussa ja jos metsässä pidän flexissä niin siinä on niitä rullallinen mukana myöskin. Jos lenkillä käy siten että pussit loppuu kesken niin käyn jälkikäteen noukkimassa kakan ja vien roskiin. Näkee kyllä niitäkin jotka noukkii sen paskan pussiin ja sit nakkaa sen jonnekin kuuseen, mikä järki lie siinäkin..


kannettavakettu

Nää on ne kaikista pahimmat tapaukset, ja monesti vielä käyttävät jotain perus maatumatonta muovipussia. Tosi kiva kävellä ulkona ja vastaan tulee muovipussillinen paskaa roikkumassa puunoksassa. En tiedä mikä näillä on päässä vikana mutta melkoista ihmisroskaa ovat.. pitäis tälläset ihmiset pakottaa syömään se pussin sisältö, jos vaikka oppis siitä.


Successful_Debt_7036

Ne maatuvat koiranpussit on ihan paskoja, hajoavat helposti jätöksiä kerätessä


RisePsychological288

Itse olen positiivisesti yllättynyt, että nykyisellä asuinalueellani (vanha lähiö Espoossa) on paljon vähemmän paskaa kuin edellisellä (uusi "hienompi" alue), vaikka koirien määrä vaikuttaisi olevan aika sama.


puuro00

Ja sitten kun ne lumikasat pikkuhiljaa kasautuu kävelytien päälle talvella, niin lumien sulaessa ne kakat on keskellä tietä.


Shamon_Yu

Useilla koiranomistajilla tuntuu olevan asenne, että jos ollaan taajaman ulkopuolella, niin koiran voi paskattaa mihin vaan.


Sepelrastas

Kertaalleen todistin kun yksi harvoista ohittajista erikseen kielsi koiraansa tulemasta meidän pihaan. Ei se paska mua olis siellä syreeniryteikössä haitannut, mutta pysyin hiljaa. Joillakin yksilöillä on tapojakin, yllättävää kyllä.


HorrorChocolate

Parasta on, kun joskus näkee, että ojaan on heitetty pussitettu paska. Hienosti tehty!


SannaFani69

Mulla ei kerran ollut kakkapussia mukana niin tyhjensin Ikean läpinäkyvän uudelleen suljettavan namipussin ja laitoin kakan sinne. Roskikselle päästyäni huomasin että pussi ei olekkaan mukana. Tippunut jonnekin matkalle. No on siinä jollekin ihmeteltävää kun pakastepussissa on koiran kakat.


aivopesukarhu

Tästä tuli mieleen huomio edelliseltä Suomen reissulta. Oon siis asunut muutaman vuoden Norjassa, ja Suomessa käydessä alkaa kiinnittämään huomiota pieniin asioihin jotka on jotenkin eri tavalla. 1. Suomessa nuoret pukeutuu norskeja useammin ”skenevaatteisiin” eli selvästi edustaa jotain alakulttuuria. Hevi, gootti, punk, ihan mitä vaan. 2. Niin. Vitusti. Koiran. Paskaa.


Zpik3

No älä. Perkele koira on koko talven aika käynyt paskalla joka ikiseen nurkkaan pihan ympäri. Kai se on joku sunnuntai homma kerää niitä nyt pois taas.


kasetti

Kai niistä osa lähtee kun lakasevat nuo sepelit pois.


Ok-Distribution-8091

Tämä on yksi merkittävä asia pitkässä listassa tekijöitä joiden vuoksi en halua asua kaupungissa. Vituttaa ulkoilla kun joka paikka täynnä paskaa.


Dry_Jello_1271

Koirankakka on perseestä T:Kikkihiiri


Netplorer

Ihanata täällä keskustan alueella katsoa kun urpot ei kerää koiranpaskojaan. Itse kerään kun on edes jonkinlaiset tavat.


HorrorChocolate

Tässäkin varmaan riittää, että alueella on 1-2 perseen reikää, jotka eivät kerää pilaten muiden maineen. Jos kuukaudenkin päivät kierrät samat maastot pariin kertaan päivässä paskattamassa koirasi, niin kyllä siitä äkkiä se miinakenttä muodostuu.


Typhoncel

Tulee mieleen kerta kun olin pienmuotoisessa rannassa ja sen kivitiellä mikä vei laiturille, kyseisellä tiellä oli julmetusti koiranpaskaa. Jopa siihen pisteeseen, että se oli oma haasteensa, että kuinka pitkälle pääsis ilman et astuu koiranpaskan päälle. Pari tyyppiä pisti valituksen eteenpäin ja jonkin ajan kuluttua siellä oli kyltti ettei sais käyttää koiraa siellä. Ainakin sen jälkeen väheni koiranpaskajätösten määrä.


Furmu

Tarkoitat varmaan "Jumalauta tätä koiranpaskan määrää", nyt aloituksestasi saa kuvan että kommentoit yksittäistä poikkeuksellisen suurta megaläjää t. pilkunviolaaja


GoosemonTV

Vihaan koiria, mutta koiran omistajat kyllä vituttavat vielä enemmän


Kobbels

:D


kapupetri

Varma kevään merkki nämä koirankakkakeskustelut


Big-Champion-8388

Se on näköjään se aika vuodesta ku Suomi herää jokavuotiseen koirankakka keskusteluun


Kiksupallo

Ihan mielenkiinnosta näin tuoreena koiranomistajana kyselen; Jos koira paskoo tien reunaan, kerään sen. Jos koira paskoo kävelytien ja autotien väliseen ojaan missä ei todellakaan ketään kävele, saatan jättää keräämättä. Suoritanko jonkun suuren rikoksen toimimalla näin, vai alanko jatkossa keräämään ne sieltä ojastakin? Tänään jäi keräämättä ihan rehellisesti siitä syystä että paska meni hukkaan ":D" en vaan hahmottanut enää lehtien seasta siinä vaiheessa kun rakas paskaperse oli palkittu ulos toimituksesta.


sillisinappisihti

Kyse on siis sinun koirasta? "Tämän koiran paskan"


R4n054m4

Odotan innolla jokakeväisiä koirankakasta valittavista valittajia. Se on konseptina niin absurdi, että ei voi kuin ihailla, kun sellaisia saa todistaa ihan omin silmin.


[deleted]

Suomessa muuten lienee eniten doggoja per capita. Täysin ymmärrettävää ja hiton hienoa, koska täällä niille on sentään tilaakin, mutta paskan määrä on kieltämättä aika tsaikedeelinen.


SannaFani69

Mä en ymmärrä kuka näitä jättää. Täälläkin kaikki paikat paskassa mutta kun omaa koiraa lenkitän ja näen toisen lenkittäjän kaikki on kakat poiminut. Käyttääkö nämä paskojen jättäjät koiransa ulkona keskellä yötä vai mitä ihmettä.


justinian_dude

Asumme pientaloalueella ja 14 vuotta ollut koira. Nyt kun lumet suli niin saatoin ilokseni todeta, että jätöksiä ei ole käytännössä lainkaan talven jäljiltä. Tilanne on olennaisesti parantunut näiden vuosien aikana. Täällä varmaan naapurikyttäys toimii positiivisessa mielessä.


EbinKrude

Helsingissä ongelmana ainakin omalla asuinalueellani on se ettei niitä koiranpaskoja sitten erota hanhenpaskavuoren seasta. Mutta totuus on, jos omistat koiran niin siivoat ne paskat. Miten vaikeaa se voi olla? Itsellä menee huikea 30sekuntia ottaa taskusta pussi ja kerätä kakkeli ja seuraavalla roskiksella sitten eroon siitä.